Luottamuksellinen keskustelu toisen yrittäjän kanssa antaa voimaa yrittämiseen – Iloa ja apua yrityskummista
Suomen Yrityskummit ry on valtakunnallinen yli tuhannen yrityskummin muodostama henkilöyhdistys. Yrityskummitoimintaa on Pohjois-Karjalassa ollut 16 vuoden ajan.
– Minä olen ollut mukana viitisen vuotta ja toimin nyt puheenjohtajana kolmatta vuotta, kertoo Suomen Yrityskummien Pohjois-Karjalan aluekummi Anneli Sorsa.
Yrityskummit ovat kokeneista yrittäjistä, yritysjohtajista ja liike-elämän asiantuntijoista koostuva valtakunnallinen henkilöverkosto, jotka mentoroivat yrittäjiä tekemään parempia liiketoimintoja. Pohjois-Karjalan alueella on tällä hetkellä parisenkymmentä aktiivista yrityskummia, joilla on vahvaa liiketoimintaosaamista.
– Jokainen toimii yrityskummina kahdesta kolmeen yrittäjälle.
Yrityskummien tarve on kasvanut, joten koko ajan rekrytoidaan uusia yrityskummeja.
– On aloitettu myös yli maakuntarajojen yhteistyö, koska kummeista on pula. Etänäkin mentorointi ja sparraus onnistuvat tänä päivänä hyvin. Toki paika päälläkin on hyvä käydä, Anneli Sorsa valottaa.
Järjestö tarjoaa yrityskummia, mutta osa yrittäjistä osaa hakea itsekin sitä.
– Yhteydenoton jälkeen pyrin muutaman päivän sisällä soittamaan yrittäjälle ja keskustelen hänen tilanteestaan. Tavoite on, että jo parin viikon sisällä yrittäjälle olisi osoitettu kummi ja yhteistyö käynnistyisi. Yrityskummitoiminta on yrittäjälle maksutonta, vinkkaa Anneli Sorsa.
Näinä päivänä korostuu yritysten akuutit ongelmat.
– Yrityskummin tavoitteena on tukea liiketoiminnan haasteissa, antaa kehittämisapua ja vinkkejä yrityksen johtamiseen, myyntiin ja markkinointiin ja talouden hallintaan.
Yrittäjä voi olla niin sanotusti umpisolmussa jonkin asian kanssa, joka selkeytyy helpostikin, kun saa keskusteluapua.
– Esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa yrityskummi neuvoo, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon.
Joonas Potkosen yrityskummina toimii Hannu Urjanheimo. Kuva: Mervi Nevalainen
Stipendi yllätti
Ilomantsilainen yrittäjä Hannu Urjanheimo on ilomantsilaisen T:mi Kuuksenvaaran Konepalvelu yrittäjä Joonas Potkosen yrityskummi.
– Vajaan pari vuotta olen ollut Joonakselle kummina, Urjanheimo kertoo.
Pohjois-Karjalan yrityskummeilla on vuonna 2017 perustettu Oman onnensa seppä -huomionosoitus, jolla halutaan muistaa yrittäjää.
– Joonas, sinä, jos kuka, olet tämän ansainnut luovasta ja sitkeästä yrittämisestä. Muista, että tämä on tarkoitettu käytettäväksi oman hyvinvointisi eteen, sanoo Anneli Sorsa ojentaessaan huomionosoitusta.
Joonas Potkonen on erittäin hämmentynyt saamastaan huomionosoituksesta.
– Kyllä tämä sanattomaksi vetää, hän huokaa, ja lupaa käyttää stipendin niin, että hän itse, puoliso ja poika saavat siitä hyvää mieltä.
Hannu Urjanheimo sai puolestaan Pohjois-Karjalan Vuoden Yrityskummi kunniakirjan hyvin tehdystä työstä.
Niin yrityskummi kuin kummiyrittäjä pitävät yrityskummitoimintaa tärkeänä.
– Hannun tuki on ollut korvaamatonta jo ihan siinä, että hänen kanssaan olen saanut jutella asioista luottamuksellisesti. Toinen yrittäjä ymmärtää asioita ihan eri tavalla kuin esimerkiksi perhe, Potkonen pohtii.
– Yrityskummina oleminen on mielekästä tekemistä. Yrityskummeille on tarve, Urjanheimo toteaa.
– On myös hyvä, että yrityskummi on eri alan yrittäjä. Näkemykset ovat ihan erilaisia ja se on rikkaus, Potkonen jatkaa.
Fakta: Yrityskummi
Suomen Yrityskummit ry edistää suomalaisen yhteiskunnan työllisyyttä ja kansalaisten hyvinvointia auttamalla maamme yksin-, mikro- ja PK-yrittäjiä sekä kuntia löytämään yritystensä kehittämiseen uusia toimivia liiketoimintaratkaisuja.
Yrityskummitoiminta on ehdottoman luottamuksellista.
Yrityskummin toimintaa ohjaa vain ja ainoastaan mentoroitavan yrittäjän tai yrityksen etu.
Yrityskummitoiminnassa oli viime vuonna mukana 1 059 yrityskummia.
Aluetoimistoja 22, vuoden aikana tuli 843 uutta asiakasta.
Vapaaehtoistyön arvo euroiksi muutettuna oli viime vuonna 2,3 miljoonaa euroa suomalaiselle yhteiskunnalle.
yrityskummit.fi