play

Yhteisöllisyys luo hyvän pelihengen – Tuupovaaran salibandykerhossa porukka tuntee toisensa jo päiväkotiajoista alkaen

Salibandykerhossa vallitsee hyvä yhteishenki, joka auttaa pitämään ryhmää koossa.

Salibandykerhossa vallitsee hyvä yhteishenki, joka auttaa pitämään ryhmää koossa. Kuva: Petri Uusitalo

Petri Uusitalo

Tuupovaaran liikuntahallilla käy joka tiistai kova mailojen kopse ja kolina. Jouni Kuivalainen sekä Mervi Kuivalainen ovat pitäneet jo parin vuoden ajan lapsille salibandykerhoa, jonka osallistujamäärä on nyt kasvanut lähemmäs pariin kymmeneen osallistujaan. Pelaajat ovat ihan eskari-ikäisestä kuutosluokkalaisiin asti. Niin tytöt kuin pojat ovat salibandykerhoon tervetulleita.

– Minulla on lähes 30 vuoden ajalta pelitaustaa salibandystä, joten valmentamiseen oli helppo lähteä mukaan, Jouni Kuivalainen toteaa roolistaan.

Mervi ja Jouni Kuivalainen tuntevat salibandyn salat oman taustansa kautta. Uutta ei ole paljoa tarvinnut opetella.

Mervi ja Jouni Kuivalainen tuntevat salibandyn salat oman taustansa kautta. Uutta ei ole paljoa tarvinnut opetella.

– Minulla taas kaikki tytöt pelaavat salibandyä. Osa jopa SM-tasolla asti, Mervi Kuivalainen hehkuttaa.

Kun heille edellinen salibandykerhon pitäjä vinkkasi, että uusille valmentajille olisi tarvetta, niin valinta oli helppo tehdä.

– Näkemystä lajista löytyi jo kummaltakin, niin valmentajan rooliin oli helppo hypätä, Jouni Kuivalainen toteaa.

Tuupovaaralaisten kuningaslaji

Salibandy tuntuu olevan tuupovaaralaisten juttu. Rahoitusta on tullut salibandykerholle aluehallintovirastolta ja paikkakunnalta monet yritykset ovat sponsoroineet lapsille urheiluvälineitä. Jouni Kuivalainen tietää sille hyvän syyn.

– Salibandyllä on korkea status Tuupovaarassa. Johtuu varmaan siitä, että täältä on tullut useampi maineikas pelaaja, Jouni Kuivalainen mietiskelee.

– Tästä samaisesta salista moni heistäkin on ponnistanut, Jouni Kuivalainen naurahtaa.

Salibandyn vahva maine on pitänyt pelaajamäärät hyvin vakaina Mervi ja Jouni Kuivalaisen valmennuksen aikana. Korkeintaan sairastapausten vuoksi, joku lapsista saattaa olla poissa harjoituksista. Muuten jokainen tulee paikalle aina ajallaan.

– Vanhemmilta on tullut paljon kiitoksia siitä, että jaksetaan järjestää tätä toimintaa, Mervi Kuivalainen kertoo.

– Hienoa myös, että pienellä paikkakunnalla pidetään vahvasti yhtä. Lasten ja nuorten vanhemmat ovat aktiivisesti mukana esimerkiksi kyytien järjestämisessä peleihin, Mervi Kuivalainen jatkaa.

Hyvä yhteishenki auttaa

Salibandykerhossa käyvät arvostavat sitä, että tekeminen on kerhossa aika vapaata. Pelaamista ei tehdä hammasta purren, vaan tärkeintä on hauskanpito ja kaverit. Kuitenkin kilpailuhenkeäkin löytyy.

Nella Turpeinen ja Pinja Ryynänen ovat tunteneet toisensa jo päiväkodista lähtien.

Nella Turpeinen ja Pinja Ryynänen ovat tunteneet toisensa jo päiväkodista lähtien.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Haluan olla pelaamassa täällä ainakin 15 vuotta, Nella Turpeinen kertoo innoissaan.

Salibandyä pelaavat Nella Turpeinen ja Pinja Ryynänen tykkäävät käydä harjoituksissa aktiivisesti. Kummallakin heistä äiti on ollut aktiivinen lajin parissa ja urheiluhenki on sieltä käsin tarttunut heihinkin.

– Mahtavaa, kun täällä ollaan kaikki tuttuja, Pinja Ryynänen kiljahtaa.

– Mekin ollaan tunnettu ihan päiväkodista asti, Nella Turpeinen jatkaa.

Pinja Ryynänen on kaksikosta selvästi kilpailuhenkisempi. Hän tykkää ottaa palloa muilta pelaajilta ja tehdä paljon maaleja. Nella Turpeisen motiivit pelaamiselle on taas kavereiden kanssa yhdessäolo ja tietenkin se, että kerhossa on hauskaa.

– Kyllä se hauskan pitäminen on tärkeintä. Ja se, että täältä saa sitä muskelia, Nella Turpeinen mietiskelee.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta