Omatoimikirjastossa aukioloajat eivät rajoita kirjastossa käyntiä
Heinävaaran koulun tiloissa sijaitsee yksi Vaara-kirjastojen toimipisteistä, joissa asiakkaat voivat käydä iltaisin ja viikonloppuisin lainaamassa tai palauttamassa kirjoja, käyttämässä kirjaston tietokoneita tai ihan vain aikaa viettämässä. Heinävaarassa omatoimikirjasto on toiminut kesäkuusta 2019. Alueinformaatikko Irina Halminen kertoo, että Heinävaarassa kävijämäärät ja lainat ovat tasaisessa kasvussa.
– Vuoden 2021 ja 2023 välillä lainaluvut ovat kasvaneet yli 3 000 lainalla eli yli 47 prosenttia. Omatoimiaikana lainataan noin kolmannes kaikista vajaasta 10 000 lainasta. Omatoimikävijöitä, jotka kirjautuvat kortilla tiloihin, on vuosittain noin 800 kävijää, Halminen kertoo.
Heinävaaran kirjaston ahkerimpia käyttäjiä ovat luonnollisesti koulun oppilaat.
– Kirjasto on monelle oppilaalle päivittäinen ajanviete- ja lukupaikka. Kaikki koulupäivän aikana hyllystä luettavaksi otetut tai luokkakäytössä olevat kirjat eivät tilastoidu lainoiksi ja piipahdukset kirjastossa käynneiksi tilastoon.
Aamusta iltaan
Halminen arvelee, ettei tieto omatoimikirjastosta ole vielä saavuttanut kaikkia alueen asukkaita.
Hän iloitsee, että omatoimikirjastoa on pystytty pitämään auki myös kesällä. Heinävaarassa on kirjaston omatoimikäyttö sujunut häiriöttä.
– Kirjastoa on käytetty todella asiallisesti, kiittelee Halminen.
Vertailukohteeksi hän kertoo Pyhäselän omatoimikirjastossa esiintyneistä ongelmista.
– Nekin saatiin selvitettyä yhteistyössä koulun, nuorisopalvelujen ja vanhempien kanssa.
Pyhäselässä ei häiriöistä huolimatta turvauduttu kirjaston käyttökieltoon.
– Se on äärimmäisen harvinaista, toteaa Halminen.
Heinävaarassa jouduttiin kuitenkin määräämään yksi kuukauden mittainen käyttökielto kirjastoon viime syyskuussa. Kirjastolain mukaan kunta voi asettaa kirjaston käyttäjän määräaikaiseen kirjastokohtaiseen kirjaston käyttökieltoon, jos kirjaston käyttäjä toistuvasti ja olennaisesti aiheuttaa häiriötä kirjaston toiminnalle tai vaarantaa sen turvallisuutta taikka vahingoittaa kirjaston omaisuutta.
Omatoimikirjastoja valvotaan valvontakameroilla ja kulunvalvonta tapahtuu kirjastokortilla.
– Perheen lasten kanssa voi samalla oven avauksella tulla sisään, mutta muuten sopimus ja kortti on henkilökohtainen, muistuttaa Halminen.
Omatoimisopimuksia voi tehdä kaikissa omatoimikirjastoissa, ja omatoimikortilla voi käyttää myös muita omatoimikirjastoja. Myös Kiihtelysvaaran kirjasto tekee omatoimisopimuksia, vaikkei kirjastossa olekaan omatoimiaukioloaikoja.
Omatoimikirjastot ovat käyttäjille avoinna päivittäin aamuseitsemästä iltayhdeksään.
Lainamäärät nousussa
Tuupovaaran kirjastossa ovat lainamäärät viime vuosina olleet tasaisia, hiukan vajaa 20 000 lainaa vuosittain. Kävijämäärät ovat kuitenkin nousussa.
– Tuupovaarassa on palvelupisteen muutolla kirjastorakennukseen ollut positiivista vaikutusta, Halminen iloitsee.
Kiihtelysvaarassa kirjaston lainamäärät vaihtelevat vuosittain 14 000 – 19 000 lainan välillä, käyntejä on 11 – 12 tuhatta.
Kiihtelysvaaran kirjaston lukusalin nurkassa on jo jonkin aikaa seissyt itsepalvelulainauskone, jonka toiminta on ollut epävarmaa. Itsepalvelulainaukseen tarkoitetun tietokoneen on tarkoitus helpottaa varattujen materiaalien lainausta kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella, kun lukusali on auki. Ongelmat koneen käyttöjärjestelmän ja tietoliikenneyhteyksien kanssa ovat käytännössä jatkuneet koko kokeilun ajan. Halminen uskoo, että kone saadaan kuitenkin käyttökuntoon jo kevään mittaan.
– Lainat ja käynnit eivät kerro kaikkea kirjastonkäytöstä. Monille kirjasto on kohtaamispaikka, jossa tavataan tuttuja ja luetaan päivän lehdet. Tämä ei näy lainatilastoissa. Kiihtelysvaarassa erillisen lehtisalin puolella piipahtavat eivät välttämättä asioi kirjaston puolella, jolloin he eivät tilastoidu kirjaston kävijöiksi kävijälaskurin kautta.
Ilomantsissa satoja omatoimisopimuksia
Vaara-kirjastojen kirjastokimppaan kuuluvan Ilomantsin kirjaston viime vuoden lainausten määrä nousi yli 51 500. Luvussa on mukana kirjaston erilaiset aineistot.
– Lainaajien määrä kasvoi parilla prosentilla, kertoo kirjastotoimenjohtaja Pia Viitala.
Hän uskoo, että pian kolmisen vuotta toiminnassa ollut omatoimikirjasto on osaltaan lisännyt kirjaston käyttäjien määrää. Hekin, jotka eivät aiemmin päässeet kirjastoon aukioloaikojen puitteissa, ovat nyt voineet käyttää kirjastoa.
– Omatoimisopimuksia on meillä tehty nelisen sataa, kun kirjastokortin käyttäjiä on kaikkiaan reilu tuhat.
Viitala tietää, että varsinkin viikonloppuisin ihmiset käyvät omatoimikirjastossa lukemassa lehtiä, mutta myös lainaamassa kirjoja. Hän iloitsee, että muidenkin kirjastojen asiakkaat näkyvät omatoimikirjaston käyttäjissä.
– Esimerkiksi Tuupovaaran kirjaston asiakkaita on löytänyt Ilomantsin omatoimikirjaston käyttäjiksi.
Verkkokäynnit ja e-aineistojen lainaukset ovat Ilomantsin kirjaston osalta niin ikään kasvaneet.