Lakit päähän – "Muistamme opettajiamme näistä valkoisista lippalakeista"
Tuoreet ylioppilaat saivat lauantaina lakkinsa. Ilomantsin lukiosta valmistui tänä keväänä kahdeksan oppilasta. Kiire juhlahumuun tuntui olevan läsnä, vaikka vaihteleva sää todennäköisesti hieman hillitseekin juhlintaa.
Juhlapuhujat muistelivat puheissaan omaa nuoruuttaan ja sen iloja. Tulevaisuuden avoimuus, arvaamattomuus ja siihen liittyvät pelot ovat kaikille tuttuja, mutta puhujat lohduttivat lakitettuja, ja melkein käskivät kulkemaan virran mukana.
– Asioilla on kumma tapa asettua, vaikka se ei siltä heti näytä, painotti isä Janne Ilomantsin ortodoksisesta seurakunnasta.
Älkää stressatko
Isä Janne kehotti nuoria ottamaan iloa irti nuoruudesta, vaikka opiskelustressi painaisikin sielua. Samaan tapaan jatkoi myös 40 vuotta sitten ylioppilaiksi kirjoittaneiden puolesta puhetta pitävä toimittaja Riitta Ryynänen.
– Kun itse valmistuin vuonna -83, oli elämä jotenkin paljon huolettomampaa. Silloin elettiin voimakasta nousukautta. Tuon ajan huolettomuus on kuitenkin vaihtunut kauheiksi suorituspaineiksi.
Oman kohtalonsa hyväksyminen, tai rakastaminen, oli silti myös Ryynäsen parhain neuvo nuorille.
– Elämän hienoimpia asioita on sen yllätyksellisyys. Useasti yllätämme myös itsemme, Ryynänen toteaa.
Rehtori Päivi Nenonen, tuntui olevan tyytyväinen siihen, että viimeisin kouluvuosi oli mennyt ilman suuria poikkeuksia. Viimeisiä vuosia leimanneet kriisit tuntuivat kummittelevan yhä hänen mielessään.
Stressattiin silti
Ylioppilaan sanaa oli juhlaväelle lausumassa Nikolaos Lampropoulos. Vaikka edeltävät puhujat olivatkin kategorisesti stressiä vastaan, Lampropoulos kertoi varsin vapaasti, kuinka tuoreet ylioppilaat olivat lakkinsa eteen joutuneet stressaamaan. Joskus stressikin oli kuitenkin itse hankittua.
Nikolaos Lampropoulos muisteli viimeisten vuosien luku-urakkaa ja miten siitä oli selvitty "vähäisillä aivovaurioilla".
– Kun koronansekaiset kesälomat oli saatu vietettyä, syksyllä olimme hädin tuskin enää hengissä.
– Lukulomalle lähdettiin lukemaan, mutta elokuvien parissa se taisi kaikilla mennä, Lampropoulos kertoo pilke silmäkulmassa.
Lampropouloksen puhe oli lähes inhorealistinen, mutta kyyninen huumori silti kukki joka lauseessa.
– Muistamme opettajiamme näistä valkoisista lippalakeista, joita saamme vain kerran vuodessa käyttää.
Kevään ylioppilaat:
Martta Ikonen
Veera Kuittinen,
Nikolaos Lampropoulos
Elisa Leinonen
Pessi Leinonen
Tuomas Niiranen
Eemi Romppanen
Siiri Romppanen.