Kiihteys-Venäjä Seura lopetti toimintansa yli 70 toimintavuoden jälkeen
Leena Rannikko ja Esa Turunen muistelevat Karjalan Sanomien artikkelia katsellen Kiihtelys-Venäjä Seuran rajan takaiseen Karjalaan tekemiä matkoja, joilla kohdattu ystävällisyys ja vieraanvaraisuus olivat ylitsevuotavia. Nyt seuran toiminta on loppu, mutta hyvät muistot jäävät. Kuva: Sirpa Sutinen
Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Kiihtelysvaaran osasto ry. perustettiin 22.11.1953. Nyt keväällä yhdistyksen toiminta päätettiin lakkauttaa. Se oli maakunnassa viimeisimpinä perustettuja Suomi-Neuvostoliitto-Seuran (SNS) paikallisosastoja.
– Jopa niin, että tiukka kehotus perustaa yhdistys tuli Kuopion läänin maaherralta, kertoo Leena Rannikko.
SNS oli perustettu pian sodan jälkeen, jo vuonna 1944. Paikallisyhdistyksiä siinä oli runsaasti. Kiihtelys-Venäjä Seuran viimeiseksi jäävä puheenjohtaja Leena Rannikko muistaa jopa lapsuutensa kotikylällä Kivilahdella toimineen paikallisseuran, joka oli perustettu 1940-luvun lopulla.
Myötä- ja vastamäkeä
Rannikko ja Esa Turunen muistelevat, kuinka 90-luku oli vilkasta.
–Silloinen puheenjohtaja Paula Juvonen oli yhdistyksen sielu ja sydän. Saatiin paljon aikaan, Rannikko sanoo.
Yhdessä ideoitua koko pitäjän Elosalama-tapahtumaa järjestettiin viitenä kesänä vaivoja säästämättä. Joku jäsenistä valvoi yön yli hautuvaa rosvopaistia, jota tapahtumassa kävijöille myytiin. Satoja kävijöitä koonneessa tapahtumassa oli myös painavaa asiaa asiantuntijoiden paneelikeskustelun merkeissä. Aiheet vaihtelivat naisten ja miesten asemasta maailmassa rajan takaisen Karjalan asemaan tulevassa Euroopan Unionissa.
– Oi niitä aikoja. Oli tosi mukava tekemisen meininki, naurahtaa Rannikko.
Tapahtuman vieraat tulivat muun muassa Venäjältä, Boliviasta, Sveitsistä ja Italiasta. Usein esiintymässä oli Vepsän kuoro, jonka Suomeen tuloa tuki Kiihtelysvaaran kunta. Myös yritysyhteistyö silloisen kirkonkylän ravintolan kanssa oli saumatonta.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, kun Venäjän taloudessa vallitsi kaaos ja kansa kärsi aidosta pula-ajasta, teki seura myös humanitaarista työtä.
– Kunta lahjoitti vanhoja sairaalakalusteita ja tarvikkeita Värtsilään. Veimme niitä ja lahjoitusvaroin ostettuja lääkkeitä sinne kunnan kuorma-autolla.
Kielen opiskelu innosti
Neuvostoliiton romahdettua myös paikallisyhdistyksen nimi vaihtui Kiihtelys-Venäjä Seuraksi. Kun yhdistykselle ehti tulla ikää jo yli 70 vuotta, on matkan varrella ehtinyt olla monia vaiheita. Aktiivisia kausia on seurannut tovi hiljaiseloa. Yhdistyksen lakkauttamispäätös tehtiin keväisessä kokouksessa yksimielisesti.
Kiihtelys-Venäjä Seura toimi kuitenkin viime vuosiin saakka. Seuran historian viimeisiksi tapahtumiksi jäivät yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa järjestetyt iltamat Raatevaaran kylätalolla ja Torien timantti -tapahtuma kirkonkylällä.
Seuralla oli myös ystäväperhetoimintaa, joka jatkui vuosikymmenestä toiseen. Ystävyystoiminnasta moni sai kipinän kielen opiskeluun.
– Alussa harmitti, kun ei ymmärtänyt ystäväperheen puhetta. Sitten aloitin opiskelun kansalaisopistossa ja sitä jatkuikin 30 vuotta, kertoo Esa Turunen.
Seura järjesti Venäjän Värtsilän koululaisille kesäisin kielileirejä Raatevaarassa. Suomalaiset lapset saivat leirillä opetella venäjää. Seuran jäsenet kävivät myös opettamassa suomea Värtsilässä. Joulun alla kävi seura viemässä tervehdyksen rajan taakse Värtsilän lapsille. Leiriroiminta ja vierailut loppuivat koronaan.
– Ystäväperhetoiminta jatkui vuoteen 2022 asti.
Viimeiset pari vuotta ovat olleet hiljaisia.
Haikeutta ilmassa
Rannikko ja Turunen keskustelevat menneestä haikeuden sävyttämin äänenpainoin.
– Seuran toiminnan ydin oli ystävyys. Miten paljon ystäviä ja ystävyyttä siinä katos, huokaa Esa Turunen.
Hän myöntää olonsa surulliseksi maailman nykytilanteen äärellä.
– Suomi-Venäjä-Seuralla on edelleen tehtävänsä. Ehkä se voisi suunnata toimintansa täällä asuviin venäläisiin. Syrjintä on lisääntynyt valtavasti, pohtii Rannikko.
Toiminnan lopettamista ehdittiin seurassa miettiä jo jokunen vuosi.
– Yhdistystä ei voi pitää naftaliinissa odottelemassa parempia aikoja. Byrokratiaa on vuosittain, toteaa Rannikko.
Nyt on vielä edessä yhdistyksen lopettamisen byrokratiaa.
– Jos yhdistykseltä jää rahaa, palautamme sen keskusjärjestölle ja toivomme, että se välitetään edelleen ukrainalaisten lapsipakolaisten tukemiseen, Turunen sanoo.
