Tuupovaaralainen Juuso Jormanainen perusti yrityksen heti 18 vuotta täytettyään
Vasta viime syksynä tuupovaaralainen nuori perusti yrityksen ja visioi jo yrityksen tulevaisuuteen kasvua ja mahdollisuutta työllistää muitakin. Juuso Jormanainen kertoo, että ajatus omasta yrityksestä tuntui luontevalta juuri silloin, kun 18 ikävuotta tuli täyteen.
–Aina olen ollut semmoinen yrittäjämielinen, hän pohtii.
Ammattiopinnot Valtimolla Riverian metsäalan ammattilaisia kouluttavassa yksikössä ovat liki valmiit.
–Valmistun pian motokuskiksi.
Metsäkoneenkuljettajan opintojen ohella on töitäkin riittänyt. Helmikuussa hän istuu usein metsäkoneen ohjaimissa Polvijärvellä.
Metsäala ja työt metsässä ovat tulleet tutuiksi jo ennen ammattikoulutusta.
–Isällä olen ollut raivaamassa ja taimia istuttamassa.
Katoilta metsiin
Tuoreelle yritykselleen Jormanainen on määritellyt kaksi toimialaa: metsätyöt ja lumityöt.
–Talvella lumenpudotuksia, kesällä metsätöitä. Nyt on talvella hyvin ollut lumenpudotuksia. Lunta kun riittää. Kesällä homma painottuu kuusen ja männyntaimien istutukseen.
Lumitöitä toiminimelle on riittänyt Joensuusta Ilomantsiin ulottuvalla alueella.
–Liikun mielelläni keikan perässä. Tarvittaessa on lumenpudotuksessa mukana kaveri.
Lumityöt katoilta hän kertoo ottavansa myös kuntoiluna.
–Tykkään tehdä nopeasti pois alta. Teen urakkahinnalla. Harrastan myös maastohiihtoa, joten hyvä kunto on tarpeen. Katolla viivytään lumitöissä tyypillisesti keskimäärin yhdestä kolmeen tuntiin, katon koosta ja lumen määrästä riippuen.
Viikonloput yrittäjänä
Toistaiseksi Juuso Jormanainen tekee nimeään kantavassa toiminimiyrityksessä töitä sivutoimisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että viikot kuluvat moton ohjaimissa tai opinnoissa.
–Viikonloppuja on varattu lumenpudotuksiin.
Viime viikonloppuna kattolumiurakka odotti Ilomantsissa.
–Jokin verran olen tehnyt käsilumitöitä Tuupovaarassa rivitaloilla.
Tulevaisuudessa Jormanainen aprikoi yrityksensä toiminnan painottuvan metsäpuolelle.
–En tiedä onko se oma metsäkone, vaiko metsänhoitoa. Sen näkee sitten.
Ammatinvalinta tuntuu nuoresta yrittäjästä joka tapauksessa oikealta.
–Metsässä on hyvä olla, omassa rauhassa. On hienoa, että on löytynyt oma juttu, jota haluaa tehdä.