Hunajapurkin takana paljon ihmisenkin työtä – Suotorpalla pohdittiin mehiläishoidon ergonomiaa
Anneli Salonen valokuvaa, kun Eero Niemeläinen sytyttää pesätyöskentelyssä käytettävää savutinta, jossa palava pökkelö ja kääpä savuttavat pitkään. –Mehiläiset luulevat metsäpalon syttyneen ja tankkaavat mesikupuunsa evästä, josko joutuvat lähtemään evakkoon. Silloin ne unohtavat osittain häiriköivän tarhaajan, kertoo Niemeläinen. Kuva: Sirpa Sutinen
Koverossa Suotorpan tilan mehiläistarhalla on Eero Niemeläinen jo 13 vuoden ajan paitsi tuottanut hunajaa myös kehittänyt mehiläishoidon eri työvaiheita itselleen joustaviksi ja ergonomisiksi.