play

Helmat liehuivat ja iloa riitti Ilomantsin lukion vanhojentansseissa

Ilomantsin lukion vanhojentansseissa tanssi seitsemän paria. Keskella kyljellään tansseja opettanut liikunnanopettaja Riikka Punnonen, joka oli ylpeä oppilaistaan.

Ilomantsin lukion vanhojentansseissa tanssi seitsemän paria. Keskella kyljellään tansseja opettanut liikunnanopettaja Riikka Punnonen, joka oli ylpeä oppilaistaan. Kuva: Mervi Nevalainen

Mervi Nevalainen

Seitsemän tanssiparia oli opetellut tanssikuvioita lokakuusta lähtien, joten helmikuun 16. päivä tanssiaskeleet olivat hyvin hallussa, kun Ilomantsin lukion wanhat esiintyivät.

Aamupäivällä wanhat esiintyivät alakoululaisille koulun juhlasalissa ja iltapäivällä oli vuorossa esitys Kalevala-salissa lukiolaisille ja yläkoululaisille opettajineen. Illalla oli vielä vuorossa kaikille avoin tanssiesitys Kalevala-salissa.

– Ennen illan yleisöesitystä käydään esiintymässä vanhuksille. Hoitokoti Attendossa käy neljä paria ja Koivikkolassa kolme paria, kertoi toista kertaa Vanhojen tansseissa tanssinut Ilona Pelli.

Tanssikuviot hän oli oppinut hyvin tanssiparinsa Timofei Shamshurinin kanssa.

– Ei ihan samoja tansseja ole nyt, mitä oli viime vuona, Ilona sanoi.

– Harjoitusten mukaan tanssi parani koko ajan, pohti puolestaan Timofei.

Tanssimassa oli lukion kymmenen kakkosluokkalaisen lisäksi kaksi lukion abiturienttia ja kaksi poikaa lukion ulkopuolelta.

Ninni Mustonen ja Tinka Sorsa tanssivat yhdessä.

– Molemmat pyydettiin tanssiparia, eivätkä he suostuneet, niin päätettiin tanssia kahdestaan, tytöt kertoivat.

Tanssiaskeleet heillä kävivät hyvin yksiin, ja kuviot saatiin nopeasti haltuun.

– Oikein hyvin on opittu askeleet, sanoi Tinka.

– Todella hyvin, jatkoi Ninni, ja sanoi, että Tinka vie.

Käytettynä hankitut mekot

Ilona tanssi samassa vaaleansinisessä mekossaan, jossa hän tanssi jo viime vuonna.

– Tämä on serkkuni entinen mekko, sanoi Ilona.

– Eri vaateosista kokosin tämän asun, paljasti Timofei.

Ninni ja Tinka olivat hankkineet tanssiaisasunsa Internetin kautta.

– Käytetyn sai halvemmalla ja se on myös ekologisempaa, pohti Tinka.

Ennen päivän ensimmäistä esitystä kaikkia vähän jännitti. Esiintymiset sujuivat hyvin, ja jännityskin hävisi, kun musiikit alkoivat soida.

Niin valssit kuin tangot taipuivat tanssijoilta sulavasti. Wanhojen oma tanssisikermä sisälsi yli kaksikymmentä tanssia. Mukana oli niin letkajenkkaa kuin Fröbelin palikoiden Sutsi satsi saa, jossa laitetaan polvet yhteen, peppu taa, kieli ulos. Tämä ilottelu sai yläkoulun ja lukion oppilaat nauramaan.

– Itse suunniteltiin omaan tanssiin koreografit, sanoi Ninni.

Puolen tunnin mittainen esitys päättyi vauhdikkaaseen Teksasin ruusuun, jonka taputusosiin myös yleisö yhtyi.

Ninnistä ja Tinkasta mieleisin tanssi oli bugg, joka soi Elviksen biisinä.

Tanssiohjelman kuuluttivat lukion ensimmäisen vuosikurssin Anna Hämäläinen ja Katja Poutanen. Tytöt kertoivat ruvenneensa kuuluttajiksi, kun lukion kakkosluokkalaiset olivat kyselleet vapaaehtoisia tehtävään.

– Alussa vähän jännitti miten sujuu, pohti Katja.

– Mietti, etteihän vain mokaa puheessa ja onhan puhe riittävän kuuluvaa, sanoi puolestaan Anna.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta