play

Tuupovaarassa pysähdyttiin kuuntelemaan talouden karikoista selviämisestä

Talous- ja velkaneuvoja Riikka Kurki sekä ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija Riina Koskinen kertoivat Tuupovaaran Ullakolla, mitä tukimuotoja löytyy talousvaikeuksien selvittelyyn.

Talous- ja velkaneuvoja Riikka Kurki sekä ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija Riina Koskinen kertoivat Tuupovaaran Ullakolla, mitä tukimuotoja löytyy talousvaikeuksien selvittelyyn. Kuva: Sirpa Sutinen

Sirpa Sutinen

Tuupovaaran Ullakon olohuoneessa on jo jonkin aikaa kokoonnuttu säännöllisesti eri teemojen äärelle. Tilaisuuksien taustalla on kaupungin palvelupisteen palveluneuvoja Satu Parviainen, jonka työnkuvaan alueen asukkaiden osallistamiseen tähtäävien tilaisuuksien järjestäminen on viime ajat kuulunut. Ullakolla on kuultu rajaturvallisuudesta, muisteltu menneitä, kuunneltu musiikkia, saatu digitukea, tutustuttu biosfäärialueeseen ja kerrattu kodin turvallisuutta.

Viime perjantaina paikalle oli saatu Talous- ja velkaneuvonnan sekä Ulosottolaitoksen edustajat kertomaan talousvaikeuksista ja niistä selviämisestä.

Talousneuvolaan ajoissa

Riikka Kurki edusti tilaisuudessa Talous- ja velkaneuvontaa, joka toimii Pohjois-Karjalan oikeusaputoimistossa.

Hän muistutti, että talouspulmiin kannattaa hakea apua hyvissä ajoin, mieluummin jo ennakkoon. Kurjen työnantaja tarjoaa talous- ja velkaneuvontaa, joka perustuu lakiin ja on maksutonta kaikille.

Talous- ja velkaneuvonta auttaa ja neuvoo, kuinka rahat saadaan riittämään ja tarvittaessa ohjaa velkajärjestelyn piiriin tai muihin palveluihin, joista asiakkaille voi olla apua.

Kurki korosti, että asiointi neuvontaan on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi monien kanavien kautta; verkossa, puhelimitse tai henkilökohtaisen tapaamisen merkeissä.

– Myös anonyymisti voi neuvoa kysellä.

Hän kannusti rohkaistumaan asiakkaaksi mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

– Missään nimessä ei kannata asian kanssa jäädä yksin, hän sanoi.

Omaa taloutta on hyvä pohtia viimeistään silloin, kun laskut alkavat säännöllisesti olla myöhässä.

– Neuvonnassa kartoitetaan asiakkaan taloustilanne, lasketaan maksuvara vähentämällä nettotuloista pakolliset menot ja selvitetään velkatilanne, minkä jälkeen etsitään ratkaisuvaihtoehtoja. Kurki kertoi myös Joensuussa Luotsin tiloissa toimivasta Talousneuvolasta, jonka puoleen voi kääntyä nimettömänä ja jossa voi neuvoja saada usean alan asiantuntijalta samalla käynnillä.

Ulosoton periaatteet

Ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija Riina Koskinen esitteli ulosoton periaatteita. Ulosotosta heräävät mielikuvat olivat hänelle tuttuja, ja hän käytti tilaisuuden hyväkseen oikoakseen ikäviä mielikuvia.

– Ulosotto toimii velkojan ja velallisen välillä. Tavoite on, että toinen saa ja toinen maksaa. Niin, ettei siitä aiheudu kohtuuttomasti haittaa elämiseen.

Toiminta perustuu lakiin. Koskinen puhui ulosottokaaresta ja selitti, kuinka asia käytännössä etenee.

Kun velkoja ei makseta, viedään asia ensin tuomioistuimeen. Sen jälkeen täytäntöönpanijana perinnässä on ulosotto. Koskinen nosti esille tilanteen, jos lakiin perustuvaa ulosottoa ei olisi. Velkojen perinnässä vaihtoehdoksi voisi nousta laiton perintä.

– Ulosotto toteuttaa oikeutta. Lainoja myöskin uskalletaan myöntää, koska on olemassa ”perälauta” lainan takaisin saamiselle.

Koskinen vastasi myös kysymykseen, kuinka paljon palkasta tai eläkkeestä voi ulosmitata.

– Se vaihtelee. Mitä suuremmat tulot, sitä enemmän voidaan ottaa. Määrään vaikuttaa myös asuuko yksin ja onko velallisella huollettavia.

Jos tulot jäävät alle suojaosuuden, 976,80 euroa kuukaudessa, ei siitä ulosmitata velkaa. Jos taas tulot ovat liki 4 000 euroa kuukaudessa, voi ulosmittaushaitari yltää jopa puoleen tuloista.

Koskinen kannusti tutustumaan Ulosottolaitoksen verkkosivuihin, joilla konkreettista tietoa on lisää.

Talousneuvonta kokosi Tuupovaaran Ullakolle kymmenkunta kuulijaa. Tilaisuudessa oli mahdollisuus myös henkilökohtaiseen talousneuvontaan.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta