play

Pääkirjoitus: Huolehditaan toisistamme ja ollaan lähellä

Mervi Nevalainen

Joulu on todellakin jo ovella. Joka vuosi se tulee yhtä nopeasti, jopa yllättäen. Tuntuu, että asiat ovat tekemättä tai ainakin kesken, mutta toisaalta tarvitseeko aina olla kaikkea, mitä on ollut ennen. Joulu tulee ja menee joka tapauksessa, vaikka kaikki ei olisi huushollissa tiptop.

Joulussa tärkeintä on tunnelma, ja se tehdään joulunviettäjien kanssa yhdessä omia tutuiksi tulleita joulutapoja noudattaen tai uusia luoden. Joulu on yhdessäolon aikaa ja lähimmäisistä huolehtimista. Iloista antamisen ja saamisen aikaa, mutta sen antamisen tai saamisen, ei tarvitse olla materiaa, se voi olla yhteistä tekemistä tai aineeton lahja jonnekin apua tarvitsevaan kehitysmaahan, jossa on pula vaikkapa puhtaasta vedestä tai ruuasta.

Moni viettää tänäkin vuonna yksinäisen joulun, mutta toivottavasti ihan jokainen heistä, olipa hän nuori tai vanha, saa puhelinsoiton ja keskusteluhetken, jonkun tärkeän ihmisen kanssa.

Joululahjojakin hankitaan ja ne on varmaan jo hankittu, mutta jos ei ole, hankitaan ne läheltä. Meillä on täällä vielä hyvät ja monipuoliset palvelut, ja niiden säilymisen edellytyksenä on se, että niitä lähellä olevia paikallisia palveluja käytetään. Onhan joulu tietyllä tapaa kuitenkin kulutusjuhla, jolloin ruokiin, lahjoihin ja juhlavalmisteluihin käytetään enemmän rahaa, kuin muina vuoden juhlapyhinä.

Lämpöä ja läheisyyttä toivoisi olevan ihmisten välillä erityisesti näin joulun aikaan. Toki olisi toivottavaa, että sitä olisi myös muulloin. Varsinkin tämmöisenä maailman aikana, sitä toivoo erityisesti.

Me, myös lehtenä haluamme olla se lämmin ja läheinen, joka viikko kotiin pelmahtava tervehdys. Etätilaajille haluamme olla se lämmin ja odotettu viesti, kuin kirje kotoa.

Hyvää joulumieltä ihan jokaiselle lähellä ja kaukana oheisen laulun sanoin: Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta