Seurojentalo odottaa taas salintäyttä yleisöä kesäkuiseen kirjallisuuspäivään, jolloin taloon saapuu Finlandia-voittajia
Kirjallisuuspäivän seurojentalolla järjestää Heinävaaran kulttuuriyhdistys ry, jonka perustajia ovat Niina Miettinen ja Eeva Herrainsilta. Heitä yhdistää paitsi kirjallisuus myös työpaikka Helsingissä Gummeruksella sekä lapsuudenmuistot kesistä Heinävaarassa ja Ilomantsissa. Kuva: Sirpa Sutinen
Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Heinävaaran kirjallisuuspäivä oli yleisömenestys, josta iloitsevat varsinkin tapahtuman järjestäjät Eeva Herrainsilta ja Niina Miettinen. Onnistuneen tapahtuman innoittamana nousee kesäkuun viimeisenä lauantaina seurojentalon lavalle nyt neljä kotimaisen kirjallisuuden eturivin kirjailijaa. Elämästä, kirjoista ja kirjoittamisesta keskustelevat järjestäjien kanssa Finlandia-palkitut kirjailijat Sirpa Kähkönen ja Anni Kytömäki sekä omakohtaisiin kokemuksiin perustuvista romaaneistaan tunnetuiksi tulleet kirjailijat Antti Rönkä ja Joonatan Tola.