Nimipäiväonnittelut: Ukko Tuomisella on pitkä koulumatka, mutta asuntola-asuminen ei siltikään kiinnosta häntä
Ilomantsin lukiossa toista vuotta opiskeleva Ukko Tuominen on suorittanut aamulla matematiikan kokeen, jonka jälkeen vuorossa olivat kertaavat tunnit äidinkielen koetta varten. Pääsiäisen jälkeisen tiistain koulupäivä on ohi ennen yhtä.
– Tässä on nyt sitten koulukyydin odottelua, hän jutteli lukion kirjastossa.
Ilomantsin Naarvassa asuvan lukiolaisen koulupäivät venyvät usein pitkiksi.
– Aamulla kello herättää 5.40 ja taksi tulee pihaan 6.12. Päivittäin istun kuljetuksessa melkein kolme tuntia, ja matkaa kertyy 150 kilsaa.
Lukion vieressä on asuntola, mutta sinne hän ei ole muuttanut.
– Olisihan se toisaalta kiva tuossa lähellä asua, mutta kotona on kuitenkin oma huone ja yleensä valmis ruoka, hän pohti.
Iltaisin hän menee nukkumaan yhdentoista tienoilla. Aamuisin herääminen sujuu ongelmitta.
– Viitisen minuuttia saatan sängyssä loikoilla ja sitten nousen ylös. Pakkaan repun, pistän vaatteet päälle ja syön leipäpalasen ja keitetyn kananmunan. En juo kahvia enkä edes teetä.
Ukko täyttää kesäkuussa 18 vuotta, joten liikkuminen helpottuu ajokortin myötä.
– Olisin satavarmasti saanut erityisluvan ajokortin hankintaan, mutta en sitä hakenut. Tuleehan oman auton käytöstä kuluja.
Liikkumaan hän pääsee myös kaverin kyydillä.
– Usein hän pyytää mukaansa Joensuuhun, mutta sinne en kovin usein kehtaa lähteä. Onneksi kaverilla on maasturi, kun Naarvantie on usein aika huonossa kunnossa.
Suunnitelmat avoinna
Mihinkään erityisiin harrastuksiin Ukolla ei arkipäivisin ole aikaa.
– Koulutehtäviä teen iltaisin. Jos torstaisin tai perjantaisin tulee enemmän tehtäviä, niitä tykkään tehdä viikonloppuisin, jolloin en yleensä nuku yhdeksää pidempään. Talvella viikonloppuisin harrastan moottorikelkkailua iskän kanssa.
Ukko hyödyntää myös koulupäiviin sijoittuvia vapaatunteja tehtävien tekemiseen.
– Iltaisin tulee pelattua videopelejä, joskus vähän liikaakin. Kotona on kaksitoista siperianhuskya, joiden kanssa olen. Nyt meillä on myös tipuja, joiden touhuilua on mukava seurata. Meillä on siis kanoja.
Videopelejä hän pelaa kavereidensa kanssa.
– Pelaan myös amerikkalaisten kanssa. Olen huomannut, että englannin kieltä ei ole vaikea puhua.
Ylioppilaskirjoitukset Ukko aloittaa syksyllä.
– Kirjoitan silloin historian. Siitä on kurssi seuraavassa jaksossa, ja sittenpä alkaakin lukeminen kirjoituksiin.
Seuraavana keväänä hän kirjoittaa äidinkielen lisäksi pitkän matematiikan, pitkän englannin, fysiikan ja yhteiskuntaopin. Lukion jälkeen vuorossa on armeija.
– En vielä tiedä mihin menen inttiin, mutta haluan hoitaa sen pois heti lukion jälkeen.
Varmaa tietoa ei ole siitäkään, mihin jatko-opintoihin hän aikoo hakea.
– Haaveissa on ollut monia ammatteja. Joskus mietin, että voisin jäädä armeijaan töihin. Opiskella historian, matikan tai fysikan aineopettajaksi, kemia ei kiinnosta. Lentäjän ammattiakin olen miettinyt, hän heitti ajatuksiaan.
”Mainio lukio”
Pienessä lukiossa Ukko on viihtynyt hyvin.
– Mukava paikka ja mainio lukio. Täällä saa hyvin apua, jos tarvitsee. Mietin ennen ysiluokkaa Joensuuhun opiskelemaan lähtemistä, mutta ei se sitten kiinnostanutkaan. Mukava olla kotikunnassa, täällä on tutut opettajat.
Kesän koittaessa Ukko viettää ensimmäisen kuukauden kotona kotimiehenä.
– Vanhemmat lähtevät reissuun, kun eivät ole vuosiin käyneet. Minä hoidan koirat, kanat ja pihatyöt. Olen talonmiehenä.
Haaveissa on myös kesätyöpaikka.
– Hain apteekkiin kesätöihin. Ei maailma kaadu, jos en sinne pääse. Pitää keksiä sitten jotain muuta, puhelias lukiolainen pohti.
Nimen alkuperästä kysyttäessä, nimipäiväsankari totesi, että se on löytynyt kalenterista.
– Vanhemmat ovat kertoneet, että iskä oli kalenterista löytänyt Ukon, ja ehdottanut sitä nimekseni. Äiti oli ensin ollut, että ei varmana. Kun muutakaan nimeä ei löytynyt, niin minusta tuli sitten Ukko. Harvinainen nimi se on, vain kaksi muuta Ukkoa olen kuullut.
Kaverit kutsuvat häntä Ukoksi.
– Vanhemmat sanovat joko Ukko, kous tai kousmato, ja en yhtään muista, mistä tuo lempinimi on tullut, hän totesi hymynkare suupielessään.
4.4.: Ukko
Nimi on otettu almanakkaan 1929.
Esiintyy Kalevalassa ja vanhoissa kansanrunoissa suomalaisten tärkeimpänä jumalana, ylijumalana ja kasvattavaa sadetta antavana ukkosjumalana.
Kaikkiaan Ukko-nimi on annettu 2 736 kertaa.
Suosituimmillaan Ukko-nimi on ollut vuosina 2010 – 19, jolloin sen sai nimekseen 1 107 poikaa.
Viimeisen kolmen vuoden aikana Ukko-nimi on annettu 259 pojalle.
Digi- ja väestötietovirasto, Kustaa Vilkuna Etunimet -kirja