Talvi on taas!

Hohtavat helmihanget, tuimat tammikuun pakkaset, kevään kaunoiset hiihtokelit… Näistä koostuu Pogostan parempi talvi, kuulas ja raikas vuodenaika, jolloin tuntuu kuin koko maailma puhdistuisi ja kerrankin armahtaisi raskasjalkaista kadunvieren kuluttajaa. Pogostan parempi talvi on ollut pitkään – mielellään sanoisimme aina, vaikka eihän pienen ihmisen kokemusmaailma ainaisuuteen asti yllä, aivan – olennainen osa ilomantsilaista itsetuntoa ja ehkä maailmankuvaakin.
Tänään, pandemioista ja suuren maailman hiilikaivoksista piittaamatta, talvi on taas! Pogostalainen osapäiväpohdiskelija tuntee helpostusta, hetken verran, muistellessaan jo koettuja erillaisia talvia, niitä kun pakkaset eivät tulleet, eikä tullut lumikaan. Niitä, kun oikea talvi jäi tulematta. Pogostalle talvi on tärkeä, se on paitsi ehdoton edellytys talvikalastajan istunnoille talviuneen rauhoittuneen järven kovin, kovin tyynellä jääkannella; tai lähinnä sunnuntaisin arkiraatajan kuorestaan puhkeavan satunnaishiihtourheilijan laturetkille; tai moottorikelkkailijan bernsankatkuisten unelmien täyttymykselle jossain korpiuran kätköissä; se on vielä ehdottomampi edellytys Ilomantsin yhden suuren matkailuvaltin toteutumiselle. Onhan tyhjänpäiväisen yhdentekevää mainostaa sitä lunta, jos ei tule talvea.
Osapuilleen kaksikymmentä vuotta sitten Pogostan Hiihto keräsi pitäjille vuosittain yli kolmetuhatta hiihtäjää, kylvämään rahojaan paikallistalouden kassakoneisiin. Vielä tuolloin uhkakuville lumisten talvien hiipumisesta lähinnä naureskeltiin, vaikka jossain kehityspalaverissa eräs osapäiväpohdiskelija senkin tulevaisuudenkuvan aivan vakavissaan ilmoille esitti. Sittemmin lumien odottamisesta on todella tullut armottoman vakava paikka.
Maailman rattaat jatkavat pyörimistään, vaikka joskus aika pysähtyy Pogostalla, pitkiksikin venähtäviksi tuokioiksi. Maailman rattaat pyörivät, maailma muuttuu, eikä kukaan missään päätä suuntaa. Taas parin vuosikymmenen kuluessa saattaa meidän pieni Pogostamme, köllötellessään hauskassa paikassaan jäämerellisen talvi-ilmaston kainalossa, minne Pohjoismainen leuto talvenala työntäytyy milloin mitenkin, päästä nauttimaan menneiden aikojen runaslumisista oikeista talvista, tai yhtä hyvin hirvittävistä lumimyrskyistä – sellaisista, joiden kurmutessa ei oikeasti ole mitään keinoa pitää kylämme katuja, tai edes pääkatua, säädyllisesti aurattuna. Tai sitten voi käydä niin, ettei talvea enää tule.
Tätä pohdiskeltuaan kannattaa raskasjalkaisenkin kadunvieren kuluttelijan pikimmiten sonnustautua parhaisiin ulkoiluvarusteisiinsa, tai ainakin lumileikit kestävästi pukeutua, ja irrota kotikolonsa uksilta tuonne ulos, nauttimaan oikeasta talvesta. Kauniista, kohtuullisesta, puhdistavasta. Vielä voi lapsen kanssa ihmetellä, kuinka tuuli tukistaa tykkylunta alas puiden harteilta, tai kuinka taivas hellästi varistaa lumenhiutaleita alas hankien peitteeksi, kimaltelemaan pakkasauringon kirkkaudessa. Vielä voi kirmata pulkkamäkeen Pappilanvaaran kupeelle, tekemään niitä lapsellisia talven askareita, jotka suurimalle osalle Suomemme pieniä ja isoja ihmisiä ovat jo muuttuneet menneiden aikojen perinneleikeiksi, vanhojen ihmisten muisteluiksi.
Onneksi olet täällä tänään, Pogostan parempi talvi!