Kauan odotettuun Ilomantsin koirapuistoon tulee kaksi erillistä aluetta erikokoisille koirille
Ilomantsin kuntaympäristölautakunta päätti viime toukokuun kokouksessaan, että pitkään kaivattu koirapuisto rakennetaan vanhan terveyskeskuksen takana olevalle paikoitus- ja viheralueelle.
Toistakymmentä vuotta kuntalaiset ovat haaveilleet koirapuistosta. Koirapuiston saamiseksi tehtiin muutaman kerran kuntalaisaloitekin. Ennen viime kevättä asia ei edennyt keskusteluja pidemmälle, mutta nyt asiassa on päästy sanoista tekoihin ja koirapuiston alueelta on jo raivattu puustoa pois. Alueelle jätetään toki puita, jolloin koirille ja niiden ulkoiluttajille on tarjolla varjoakin.
Koirapuisto rahoitetaan kuntaympäristölautakunnan käyttötalousosasta, ja sen kustannusarvio on 10 000 euroa.
Työt käynnistyivät pari viikkoa sitten.
– Viime viikolla alkoi tolppien laittaminen ja sen jälkeen pystytetään verkkoaita. Valmista voisi olla ehken lokakuun lopussa, totesi Ilomantsin kunnan toimitilaesimies/tekninen johtaja Jari Ahponen tiistaina.
Alueelle tulee kaksi erillistä aitausta, jotka ovat kooltaan 40x80 metriä.
– Toiveena oli, että tulisi kaksi erillistä aluetta. Toinen pienemmille ja toinen isommille koirille.
Alueella on olemassa oleva, entisen parkkialueen valaistus, joka otetaan jälleen käyttöön.
– Koirapuiston käyttöohjeet laitetaan esille.
Pian tulee talvi ja lumisateet. Puhdistetaanko alue lumesta kunnan toimesta?
– Talviaikana alueelle kyllä aurataan tie, mutta aitausta ei ole kunnan puolesta tarkoitus puhdistaa, Ahponen vastaa.