play

Uusi paikallisradiokanava Karjalainen Syke aloitti

Toimitus

Joensuussa ja muualla Pohjois-Karjalassa alkoi maanantaina kuulua uusi radiokanava Karjalainen Syke. Kanava on kaupunkilaiseen elämänrytmiin sopiva, eloisa radiokanava, joka soittaa poppia ja rokkia 90-luvulta tähän päivään.

Karjalainen Syke on Sanomalehti Karjalaisen omistama kanava. Se on osa uudistusprosessia, jota on tehty siitä lähtien, kun Karjalainen osti Radio Rexin vuonna 2018. Radio Rexin toiminta loppuu uuden kanavan myötä.

– Täsmennämme ja kirkastamme radiomme profiilia ja brändiä. Tähän saakka taajuudella on soinut ikään kuin kaksi erillistä kanavaa, viikolla nuorekas, Karjalaisen näköinen ja kuuloinen radiokanava, viikonloppuisin perinteisempi Rex tansseineen ja kirpputoreineen, Karjalainen Sykkeen vastaava tuottaja Karita Hentunen sanoo.

– Se on ollut erikoinen tilanne niin kuuntelijoille, mainostajille kuin tekijöillemmekin. Ei oikein ole tiedetty, millainen kanava on kyseessä.

Jatkossa kanava on sisällöllisesti ja nimensäkin mukaisesti tiivis osa Karjalaista.

– Jo useamman vuoden ajan Karjalaisen toimittajat ovat innolla tehneet myös radiollemme erilaisia sisältöjä. Nyt sisältöä ja journalistista otetta vahvistetaan edelleen.

Karjalaisesta tullaan aiempaa säännönmukaisemmin radion puolelle esimerkiksi parijuontoihin, tehdään ohjelmaosioita ja haastatteluja.

Hentunen korostaa, että Radio Rex ja sen taustalla vuosikymmeniä ollut Mustosen radioperhe ovat tehneet arvokasta työtä paikallisradiotoiminnan eteen.

– Kaupallisten radioitten alalla kilpailu on kuitenkin kovaa, sillä uusia kanavia tulee koko ajan myös Pohjois-Karjalaan. Jotta pystymme vastaamaan mainostajien ja kuuntelijoiden tarpeisiin, meidän on uudistuttava.

Uusi kanava on yhdistelmä viihde- ja asiaradiota.

– Ehdoton vahvuutemme on runsas paikallinen sisältö. Sitä ei Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa tee mikään muu kanava, kun Ylekin on selvästi vähentänyt paikallista ohjelma-aikaa, Hentunen sanoo.

Musiikillinen linja on selkeä, mutta yllätyksellisyyttä ei ole unohdettu.

Karjalainen Sykkeessä juontavat Rexistäkin tutut Aino Kyrö, Liina Mustonen, Heikki Rasanen ja Antti Gavrilov. Uudempia tuttavuuksia ovat Harri Kolehmainen ja Tuomas Pippola. Kanavayhteistyötä muiden paikallisradioiden kanssa on lisätty. Sen myötä Sykkeen keskipäivää juontaa Johanna Hautasaari.

Karjalainen Syke lähettää suoraa lähetystä arkisin kello 7-17 ja viikonloppuisin kello 10-14. Lisäksi esimerkiksi viikonloppuisin ohjelmistossa on teemamusiikkitunteja, kuten Lauantain rakkauslaulut ja Sunnuntain suomirock.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta