Luonto, eläimet ja peijaisperinteet parrasvaloihin

Parppeinvaaran runokylässä kesäkausi avattiin kahden näyttelyn voimalla. Karoliina Ahvenaisen luonnontäyteinen Minä ja Eläinkunta taidegrafiikan näyttely, sekä Virve Kallion historiaa tulkitseva Metsän neito, kultakämmen tilataideteos antavat aihetta pohdiskeluun ja visuaaliseen nautiskeluun.

– Luonto on taiteessa kumppanini. Tuuli, aurinko ja sateet ovat jopa kirjaimellisesti olleet mukana luomistyössä, Kallio kertoo viitaten luonnon itse muovaamiin tauluihin.

– Eläimet ja luonto esiintyvät vahvasti teoksissani. Luontohan on, no luonnollisesti, ihmisten sekä eläinten koti, Ahvenainen naurahtaa.

Perinteen tulkintoja

Virve Kallion tilataide pyrkii tulkitsemaan vanhoja karhupeijaisperinteitä. Karhua pidettiin pakanallisina aikoina tärkeänä eläimenä, lähes ihmisen kaltaisena, joten sitä kunnioitettiin monin menoin. Karhupeijaisillekin löytyy perinteistä monta erilaista nimeä. Kallio pyrkiikin löytämään katkenneen perinteen palasia ja tuomaan niitä jälleen esille.

– Karhuun samaistuttiin voimakkaasti. Kun karhunpennut leikkivät, niin sehän muistuttaa aivan ihmislasten telmimistä.

–Kansanperinteen viisaudellinen puoli on kehittynyt satojen vuosien ajan ja halusin löytää yhteyden siihen perinteeseen, Kallio kertoo.

Kallio kuitenkin myöntää, että nykyihmisen on vaikea palata noihin aikoihin. Perinteet ovat myös joskus ristiriitaisia, koska karhunpalvonta ei ollut aikoinaan mitenkään järjestäytynyttä. Jokaisella paikkakunnalla riitit saattoivat vaihdella hieman. Hänen tilataideteoksissa pääasiana oli kuitenkin tuoda Pohjois-Karjalan perinteet esille. Esimerkiksi karhun kallon pinnasta löytyy paikallisia runoja, mitä on laulettu karhulle kunnianosoituksena.

– Toivon tavoittavani taiteellani jotain ikiaikaista, hän toteaa haikeasti.

Eläimellisellä luonteella

Karoliina Ahvenaisen taidegrafiikassa tuodaan esille eläinten luonteita ja muotoja. Ahvenaista kiinnostaa erityisesti anatomian tarkastelu, mutta realismiin pyrkiminen ei tule taiteellisen ilmaisun tielle.

– Eläimet ovat vahvoja, itsenäisiä ja pelkästään omien vaistojen varassa toimivia. Pyrin myös itsessäni tuomaan näitä samoja hyveitä esille, Ahvenainen toteaa.

Taiteen tekeminen on hänelle tullut äidinmaidossa. Ahvenaisen isoisä oli kuvaamataidon opettaja, ja äitikin oli hieman kastellut varpaitaan taiteessa, mutta ei täysin uppoutunut sen maailmaan.

– Voin kyllä myöntää, että minua on hieman johdateltu tähän hommaan.

Vaikka realismi ja anatomia ovatkin tärkeitä Ahvenaiselle, hän on imenyt vaikutteita paljon populaarikulttuurista. Fantasiakirjallisuuden kuvitukset ja Hopeanuoli-piirretty ovat hänen taiteensa tärkeimpiä innoittajia.

– Lapsuuden elokuvat ja sarjakuvat ovat varmasti jättäneet jälkensä, Ahvenainen naurahtaa.