Julkaistu    |  Päivitetty 
Kaisa Keränen

Ikkunat rikottu taas kerran

Ilomantsi
 
Ravintola Taj Mahalin ikkunat on rikottu jälleen. Tällä kertaa säpäleiksi oli laitettu kaikki kolme ikkunaa. Ikkunat olivat rikki sisälle asti. Ilkivallan tekijät olivat käyneet myös sisätiloissa, jossa on rikottu ainakin kassakone.
 
Ohikulkija havaitsi rikotut ikkunat kello viiden aikaan maanantaiaamuna ja soitti hätänumeroon. Poliisit saapuivat paikalle kello kymmenen jälkeen aamupäivällä, jolloin tuhoja päästiin tutkimaan. Kassakoneen vaihtokolikot eivät olleet rosvoille kelvanneet vaan ne oli levitelty pitkin lattioita. Sen sijaan varkaiden mukaan oli lähtenyt Huawein modeemi ja kaksi maksupäätettä.
 
Kiinteistön omistaja Rauno Kortelainen on luvannut palkkion, mikäli jollakulla on silminnäkijähavaintoja yön tapahtumista.

 

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Juttu päivitetty kello 13.10.

Kommentoi

Hae sivuilta