Julkaistu 
Jyrki Pönkkä

Suurin on rakkaus: Kiihtelysvaaralaisella äidillä Arja Kurosella on kuusi lasta ja 14 lastenlasta

Kohta 40 vuotta naimisissa ollut Arja Kuronen vastasi lapsien hoidosta pääosin yksi miehensä reissutyön vuoksi. Kuronen ei vaihtaisi päivääkään pois, minkä on saanut viettää lapsiensa ja lastenlastensa kanssa. Kuva: Jyrki Pönkkä Kohta 40 vuotta naimisissa ollut Arja Kuronen vastasi lapsien hoidosta pääosin yksi miehensä reissutyön vuoksi. Kuronen ei vaihtaisi päivääkään pois, minkä on saanut viettää lapsiensa ja lastenlastensa kanssa.

Kiihtelysvaaralaisen Arja Kurosen tupa täyttyy äitienpäivisin hiukan eri laajuudella kuin mihin moni muu on tottunut.

37 vuotta Kiihtelysvaarassa asuneen Kurosen kotiin saapuu nimittäin jälkikasvua yhteensä 20 lapsen tai lapsenlapsen verran.

– Lapsia minulla on kuusi ja lastenlapsia 14, nauravainen äiti ja isoäiti kertoo.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Koko lapsikatras ei saavu yhteen kokoon joka äitienpäivä, mutta monesti näin käy.

– Kyllä useimmiten tässä pienessä tuvassa se 20 jälkeläistä pyörii. Kyllä minulle ja miehelleni on monta kertaa sanottu, että olisitte nyt hankkineet edes isomman talon, Kuronen naurahtaa.

Vaikka Kurosella on huikean hieno määrä jälkikasvua, niin perheessä noudatetaan samoja traditioita kuin mihin on yleisesti totuttu.

– Kakut, kahvit ja kukat. Äitienpäivän merkitys ei ole minulle muuttunut, vaikka jälkikasvua onkin siunattu paljon. Kyllä jokainen juhlapäivä on tärkeä, minkä saa perheen kanssa viettää, Kuronen korostaa.

Kurosen vanhin lapsi on 44-vuotias ja nuorin lapsenlapsi on alle vuoden. Tähän väliin mahtuu 68-vuotiaalle Kuroselle monta vietettyä äitienpäivää eri kokoonpanoilla. Onko jokin äitienpäivä painunut erityisesti mieleen?

– Kaikki ovat olleet yhtä erityisiä ja mieleenpainuvia, en voi eritellä mitään yhtä ja tiettyä, kaikki ovat olleet tärkeitä, Kuronen iloitsee.

Pudasjärveltä 37 vuotta sitten miehen perässä Kiihtelysvaaraan muuttanut Kuronen kaipailee välillä kotiseuduilleen.

– Kiihtelysvaara on hieno paikka, ja ihmiset ovat täällä herttaisia ja mukavia, mutta ei se koti-ikävä ikinä haihdu. Kyllä välillä ikävöin takaisin pohjoiseen – synnyinseudulle, Kuronen myöntää.

Vuoden eläkepäiviä viettänyt Kuronen on leikitellyt välillä ajatuksella, josko sitä vielä joskus palaisi töihin.

– Olin 13 vuotta tuossa tien toisella puolella hoitokoti Helmessä. Kyllä olen välillä leikkisästi ajatellut, pitäisikö se vielä heittäytyä töihin. Sitten olen tullut kuitenkin järkiini, että tokkopa siellä minusta enää erottaisi, että olenko talon asukas vai työntekijä, Kuronen naurahtaa.

Kuronen on silminnähden tyytyväinen elämään ja eritoten kiitollinen siitä, mitä hänellä on. Hän elää päivän kerrallaan, ja päivääkään hän ei vaihtaisi pois. Ei hyvää, eikä huonoa.

– Ei voi olla kuin tyytyväinen ja kiitollinen kaikista hienoista asioista, mitä olen saanut kokea.

Nauravainen Kuronen herkistyy kysyttäessä, minkä ohjeen hän antaisi tuoreelle äidille.

Herkistyminen kääntyy kyyneliin: rakkaus.

– Rakasta. Pyri aina hyvyyteen. Lapsen ja äidin elämään ei tarvita mitään pahaa. Rakkaus on kaikkein suurin.

– Omat vanhempani opettivat minulle, että pidetään aina huolta toisistamme ja rakastetaan. Oli tilanne mikä tahansa. Uskon ja toivon, että omat lapsenikin ovat huomanneet kuinka rakkaita he kaikki minulle ovat.

– Tällainen minä olen, itken surut ja ilot. Se on elämää.

Kommentoi

Hae sivuilta