Julkaistu 

Kolumni: Pogostan hiihto on tullut tutuksi monelta kantilta

Tulevana lauantaina lykitään jälleen Pogostan hiihto kahden välivuoden jälkeen. Tapahtuma viedään nyt läpi yhtenä päivänä ja molemmilla hiihtotavoilla.

Itselleni ensi kosketus Pogostan hiihtoon oli 1970 – 80-luvun taitteessa, jolloin sisaruksistani hiihtoon osallistui puolenkymmentä lykkijää. Tuolloin lähtö tapahtui reilun 70 kilometrin perinteiselle lenkille Ilomantsinjärven jäältä. Tapahtuma oli silloin Pogostan laturetki. Sisaruskatraan etenemistä käytiin seuraamassa reitin varrella. 1980-luvun lopussa massahiihdon lähtö siirtyi nykyiselle paikalleen Parppeinvaaran kupeeseen urheilukeskukseen. 1985 hiihdon nimi muuttui Pogostan hiihdoksi.

Perinteisellä hiihtotavalla lykittiin lauantaina ja sunnuntaina tyyliksi vaihtui vapaa. Vuosikymmenten aikana tapahtuma kasvoi suuresti. Vuonna 2002 osallistujamäärä meni yli kolmentuhannen lykkijän. Kahden päivän aikana Ilomantsin upeissa hiihtomaisemissa sivakoi 3 014 osallistujaa. Enimmillään hiihtäjiä oli 3 130, ja se oli vuonna 2005. Seuraavana vuonna vielä päästiin yli kolmen tuhannen hiihtäjän, ja silloin massahiihtoon osallistui 3 104 sivakoijaa. Vuosien varrella hiihtäjämäärä on tasaiseen laskenut.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Itse hiihdin 53 kilometrin perinteisen lenkin ensimmäistä kertaa vuonna 1999. Aikaa vierähti vähän yli kuusi tuntia, joten koko rahan edestä ladulla tuli oltua ja nautittua kaikki mahdollinen huoltopistetarjonta. Harjoituskilometrejä ei ennen hiihtoa ollut kertynyt paljoakaan ja kelikin taisi olla jonkin verran haasteellinen. Eräänä talvena hiihtokilometrejä kertyi pikkuisen yli sata, kun tulin laturetkeltä maaliin, joten voi sanoa, ettei ainakaan ylikuntoon ollut tullut harjoiteltua. Vuoden 2006 hiihdossa tuli räntää, mutta sekään ei meitä hiihtäjiä lannistanut.

Hiihtoon olen osallistunut kymmenkunta kertaa, ja aikaa yleensä meni viiden tunnin pintaan. Joku vuosi kunto oli vähän parempi, ja tuolloin 51 kilometrin lenkillä meni neljä tuntia ja kymmenen minuuttia. Edellisestä syksystä lähtien viikoittain tehty spinningpolkeminen oli pistänyt etureidet kuntoon, ja mäet pääsi ylös ilman hirmuisia hapotuksen tunteita jaloissa.

Viime vuosina olen kyllä osallistunut Pogostan hiihtoon, mutta ilman suksia. Päivät ovat vierähtäneet kahviotalkoolaisena. Muutamana vuonna kolmen päivän aikana talkootunteja kertyi reilusti yli kolmekymmentä, silloin mietin, että olisikohan vähemmällä päässyt, jos olisikin pistänyt sukset jalkaan ja osallistunut hiihtoon. No toisena vuonna sitten pistin sukset jalkaan ja hiihdin, ja niinpä talkootunnit vähenivät vähän yli kahteenkymmeneen.

Tänä vuonna osallistumiseni tapahtumaan jää väliin. Tsemppiä kaikille hiihtäjille ja etenkin talkoolaisille, joita ilman tapahtumaa ei olisi mahdollista toteuttaa. Teette kaikki arvokasta työtä.

Kommentoi

Hae sivuilta