Julkaistu    |  Päivitetty 

Joensuussa koulut jatkuvat lähiopetuksessa – Valmius siirtyä etäopetukseen

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui perjantaina 7. päivä käymään läpi tämän hetken koronatilannetta.

Kaikki kaupungin peruskoulut ja lukiot jatkavat lähiopetuksessa kevätlukukauden alkaessa maanantaina 10. tammikuuta. Kouluissa otetaan käyttöön jo aiemmin voimassa olleet terveysturvallisuusohjeet OKM:n ja THL:n antamien suositusten mukaisesti.

Myös etäopetuksen järjestämiseen on varauduttu ja muun muassa ruokajakelun järjestämistä on ennakoitu. Näillä näkymin kaupungin valmiusjohtoryhmä käsittelee seuraavan kerran koulujen terveysturvallisuutta ja mahdollista etäopetusta keskiviikkona 12. tammikuuta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY


– Etäkouluun siirtyminen on aivan viimesijainen keino. Meillä on siihen toki hyvät valmiudet ja olemme siihen varautuneetkin. Ennen kaikkea panostamme kuitenkin turvalliseen ja toimivaan lähiopetukseen myös pandemiaoloissa, sanoo koulutusjohtaja Olli Kauppinen.


Kouluissa on vahva maskisuositus sisätiloissa kuudesluokkalaisista alkaen. Koulukuljetuksissa maskisuositus on kaikilla oppilailla. Viides- ja kuudesluokkalaisten yhdysluokissa suositus koskee myös viidesluokkalaisia. Koulu jakaa maskit näille oppilaille ja henkilökunnalle.


Käsien puhdistamiseen ja etäisyyksien pitämiseen kiinnitetään kaikissa kouluissa erityistä huomiota. Alakouluissa opetusryhmät pidetään erillään koko koulupäivän ja ruokailussa ollaan pääsääntöisesti oman luokan tai ryhmän kanssa. Joissain aineissa opetusryhmä voi vaihtua, jos opetusta ei voida muuten toteuttaa. Yläkouluissa panostetaan väljyyteen ja hygieniaan, jos opetusryhmien erillään pitäminen on mahdotonta.


Koulujen kerhotoiminta jatkuu. Vierailuja kouluissa sen sijaan rajoitetaan. Välttämättömiä vierailuja koskevat koulun maski- ja hygieniaohjeet.


Muutoin Joensuun kaupungin koronaohjeistukset ovat pysyneet ennallaan. Peruspalvelut kuten kirjastot, museot ja kaupungin eri palvelupisteet ovat auki normaalisti, mutta muun muassa asiakaspaikkoja on voitu vähentää turvallisen asioinnin takaamiseksi. Tiloissa on lisäksi nähtävillä palvelukohtaisia ohjeita. Viime viikolla tehdyt rajoitukset liikunnan palveluihin ovat myös voimassa.
Kaupungin julkisissa tiloissa, tapahtumissa ja julkisessa liikenteessä on toistaiseksi voimassa vahva maskisuositus.

Kommentoi

Hae sivuilta