Julkaistu 
Jyrki Pönkkä

Pääkirjoitus: Kriittinen keskustelu päätöksenteon avoimuudesta on perusteltua jo siinä vaiheessa, kun tällainen viesti kuuluu kuntalaisten keskuudesta

Ilomantsin kunnan tapa tehdä joitain päätöksiä on nostanut viime aikoina pintaan voimakkaita mielipiteitä.

Erityisesti keskustelua aiheuttaa suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunki -hanke, tai sen kariutuminen, joka käsiteltiin valtuustoseminaarissa suljettujen ovien takana. Tämä yksittäinen hanke ei kuitenkaan ole asian keskiössä, vaan se nosti tapetille asioita, jotka käsittelevät laajemmin kunnan päätöksentekokulttuuria.

Ärtymys on ymmärrettävää. Vaalein valitut valtuutetut ajavat kuntalaisten ja kunnan etua.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kuntalaisten yleinen tahto lienee, että vaaleilla valitut valtuutetut tekisivät kuntaan liittyvät päätökset kaikille avoimissa valtuuston kokouksissa – ei suljetuissa seminaareissa. Myöskään puoluepolitiikan ei tulisi heijastua millään tavalla kunnalliseen päätöksentekoon.

Seminaarikäytäntö on havaintoni mukaan yleistynyt monessa maamme kunnassa. Valitettavaa tässä on se, että päätökseen johtaneet keskustelut eivät saavuta meitä kuntalaisia, joten meidän on vaikea muodostaa päätöksestä ja perusteista eheää kokonaiskuvaa.

Ottamatta kantaa itse sugri-aiheeseen, totean, että valtuustotason päätöksenteon täytyisi tapahtua täysin avoimesti ja päätöksestä tiedottamisen täytyisi olla avointa. Elämme saman kunnan rajojen sisäpuolella, missä kaikki asiamme ovat yhteisiä. Olemme valinneet asioidemme ajajat ja mielestämme parhaat asioiden edistäjät reiluilla vaaleilla. Tämä sama reiluus kuntalaisia ja äänestäjiä kohtaan tulisi vallita koko nelivuotiskauden, minkä ajan valtuutetut edustavat kuntalaisia ja edistävät heidän hyvinvointiaan ja kunnan elinvoimaista tulevaisuutta.

Kriittinen keskustelu kunnan päätöksenteon avoimuudesta, tai sen puutteesta, on perusteltua jo siinä vaiheessa, kun tällainen viesti kuuluu meidän kuntalaisten keskuudesta. Tämän kaltainen viesti tulisi ottaa kunnassa ja päättäjien keskuudessa vakavasti, koska se on merkki luottamuksen puutteesta ja tyytymättömyydestä.

Aiheesta noussut keskustelu on hyvää, toivottavasti se jatkuu, ja toivottavasti se kantaa hedelmää, sillä samassa veneessä seilaamme kaikki. Pogostan Sanomat julkaisee jatkossakin kuntalaisten, valtuutettujen ja virkamiesten mielipiteitä, ja pitää näin osaltaan keskustelua yllä ja keskustelun sävyn asiallisena.

Kommentoi

Hae sivuilta