Julkaistu 

Metsähallitukselle Urheilukulttuuri-palkinto

Kansallispuistojen kävijämäärät nousivat viime vuonna, niin myös Patvinsuolla. Kansallispuistojen kävijämäärät nousivat viime vuonna, niin myös Patvinsuolla.

Luonnossa liikkumisen lisääntyminen huomioitiin torstai-illan Urheilugaalassa, jossa Metsähallitus sai Urheilukulttuuri-palkinnon. Metsähallitus on toiminut luonnossa liikkumisen mahdollistajana varsinkin koronapandemian aikana, jolloin monia muita harrastuksia ja liikuntapaikkoja on jouduttu rajoittamaan. Yhä useampi suomalainen onkin hakeutunut luontoon liikkumaan ja virkistymään.

Tämä on näkynyt Metsähallituksen hoitamien kansallispuistojen kävijämäärien kasvuna, Ilomantsin alueella olevien Petkeljärven ja Patvinsuon kansallispuistojen kävijämäärissä nähtiin viime vuonna jopa reilun 60 prosentin kasvu.

– Haluamme osaltamme edistää kaikkien yhdenvertaisia mahdollisuuksia virkistäytyä ja nauttia luonto- ja eräkokemuksista. Teemme jatkossakin parhaamme, että myös tulevat sukupolvet voivat nauttia luonnon arvosta ja sen tuottamasta hyvinvoinnista, sanoi Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä ottaessaan vastaan palkinnon.


Niemelä lupasi, että Metsähallitus pyrkii jatkossakin siihen, että kansallispuistot ja Metsähallituksen muut suositut käyntikohteet voivat tarjota entistäkin paremmassa kunnossa olevia reittejä ja taukopaikkoja. Erityistä huomiota on kiinnitetty myös esteettömyyteen.

Metsähallituksen hoidossa olevat alueet muodostavat yhdessä Suomen laajimman ulkoliikuntapaikkaverkoston, joka on kaikille avoinna 24/7. Valtion mailla ja vesillä voi harrastaa niin kuntoilua, marjastusta ja sienestystä kuin eränkäyntiä. Luontoon liittyvien harrastusten ohella Metsähallituksen hallinnassa olevat metsät ja muut alueet tuottavat yhteiskunnalle muita hyötyjä, kuten esimerkiksi aluetaloudellisia vaikutuksia, uusiutuvia luonnonvaroja sekä hiilensidontaa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta