Julkaistu    |  Päivitetty 

Endomines tähtää Pampalon avaamiseen tänä vuonna

Osakeannin tavoitteena on saada malmi taas liikkeelle Pampalossa. Osakeannin tavoitteena on saada malmi taas liikkeelle Pampalossa.

Endomines on laskenut tänään maanantaina 11.1. liikkeelle osakeannissa yli 110 miljoonaa osaketta 2,50 Ruotsin kruunun eli noin 0,25 euron arvolla. Kerättyjen varojen turvin yhtiöllä on aikomuksena  kehittää kullan tuotantoa Yhdysvalloissa ja Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaa aikomusta avata Pampalon kultakaivos Ilomantsissa uudelleen vuoden 2021 aikana.
– Meillä on valmiudet avata Pampalon kaivos hyvin nopeasti, rikastamo on kunnossa, kaivos kuiva ja luvat ovat olemassa,  totesi Endominesin hallituksen puheenjohtaja Ingmar Haga yhtiön osakeannista järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Endominesillä on Hagan mukaan tavoitteena käynnistää osakeannin turvin kolme avainhanketta, joista yksi on Pampalon kaivoksen uudelleen avaaminen. Kaksi muuta sijaitsevat Yhdysvalloissa ja ne ovat kumpikin suuruusluokaltaan selvästi Pampaloa suurempia.
Endominesin tavoitteena on seuraavan neljän vuoden aikavälillä tuottaa vuosittain 40 000 unssia kultaa. Pitkän tähtäimen näkymänä on kasvattaa tuotanto 100 000 unssiin.
Kullan hinta on kasvanut tasaisesti viime vuodet nykyiselle ennätyskorkealle tasolle ja asiantuntijat arvioivat ensi vuonna kullan hinnan ylittävän 2 000 dollarin rajan per unssi.
– Kullan hinta on nyt korkeammalla kuin koskaan, ja se mahdollistaa tuotantomme nostamisen tavoitteisiimme, korosti Haga tiedotustilaisuudessa.
Endominesin nykyisillä osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä osakkeita merkintäosakeannissa, jonka aika 11. – 25.1.2021 välisenä aikana.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Juttua on täydennetty maanantaina 11.1. klo 17 järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen.

Kommentoi

Hae sivuilta