Julkaistu 
Riitta Ryynänen

Ilomantsissa kaadettu naaraskarhuja poikkeuksellisen paljon

Pohjois-Karjalan karhunmetsästyksen koordinaattorin Matti Törrösen mukaan karhunkaato on sujunut mallikkaasti. Kuvan karhu ei liity tämän vuoden metsästysrupeamaan. Pohjois-Karjalan karhunmetsästyksen koordinaattorin Matti Törrösen mukaan karhunkaato on sujunut mallikkaasti. Kuvan karhu ei liity tämän vuoden metsästysrupeamaan.

Tämän vuoden karhunmetsästys on vähää vaille valmista Ilomantsissa. Lupa-alueen aluejohtajan Jarmo Kannisen mukaan vuosi on ollut mielenkiintoinen kaadettujen yksilöiden sukupuolijakauman suhteen.
– Olen näinä 11 kautenani pitänyt kirjaa kaadoista, ja saalisjakauma on aina ollut urosvoittoinen. Nyt Ilomantsissa tähän mennessä kaadetuista 31 karhusta uroskarhuja on ollut 11 ja loput naaraita, Kanninen kertoi keskiviikkona.
Hänen mukaansa viime vuonna pentueita oli todella runsaasti. Nyt moni naaras näyttää pitäneen välivuotta ja on siksi ollut ilman pentusuojaa.


Ilomantsissa karhuja on kaatunut eri puolilla kuntaa, muun muassa Mutalahdessa, Hattuvaaran pohjoispuolella sekä Koitereen suunnalla. Kirkonkylää lähin kaato on ollut Iknonvaarassa, kymmenkunta kilometriä keskustasta.
– Saaliit ovat olleet enimmäkseen sadan kilon kahta puolta. Suurin on 190-kiloinen uros ja pienin 50-kiloinen eraus, Kanninen sanoo.
Koko Pohjois-Karjalassa suurin saalis on noin 300-kiloinen yksilö, joka kaadettiin Lieksan Vuonislahdessa.
Karhunkaato on kaikkinensa sujunut mallikkaasti, toteaa Pohjois-Karjalan karhunmetsästyksen koordinaattori Matti Törrönen Lieksasta.
– Metsästäjät ovat tehneet hyvää työtä. Korviin ei ole tällä tietämyksellä kantautunut mitään epäselviä juttuja, Törrönen sanoo.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY


Jarmo Kanninen iloitsee metsästysporukoiden hyvästä yhteishengestä.
– Täytyy hattua nostaa siitä, miten hyvin soittoluvat ovat kiertäneet. Välittömästi on viestitetty, jos tilanne on kuivunut kasaan, eli eikun seuraavaa yrittämään.
Törrösen mukaan kaadot ovat sujuneet aikataulullisesti käsikynkkää muihin vuosiin verrattuna, joillakin alueilla jopa nopeammin.
– Esimerkiksi Lieksassa kaikki 38 karhua saatiin nurin yhdeksässä päivässä, mikä kertoo karhukannan vahvuudesta, Törrönen toteaa.
Tuupovaarassakin kahdeksasta luvasta suoriuduttiin nopeasti. Saalista kertyi eri puolilla Tuupovaaraa, muun muassa Öllölä-Hoilolan, Herajärven ja Mannervaaran alueilla.
– Ensimmäisestä kaadosta viimeiseen meni sata tuntia, kertoo Tuupovaaran alueen luvanhakija Esa Kareinen.
Joensuu–Eno-alueen 20 kaatoluvasta oli keskiviikkoon mennessä vain yksi käyttämättä. Tähän seutuun kuuluvassa Kiihtelysvaarassa on saatu saaliiksi yksi otso.

Kommentoi

Hae sivuilta