Julkaistu 
Sirpa Sutinen

Rauniokirkkoon voi tutustua oppaan kanssa

Jenna Paakkinen kertoo Päivi Hartikaiselle missä kirkon sisäänkäynnit sijaitsivat. Paakkisen kesätyö oppaana jatkuu heinäkuun loppuun, perjantaista tiistaihin iltapäivisin. Jenna Paakkinen kertoo Päivi Hartikaiselle missä kirkon sisäänkäynnit sijaitsivat. Paakkisen kesätyö oppaana jatkuu heinäkuun loppuun, perjantaista tiistaihin iltapäivisin.

Kiihtelysvaaran kirkon menneeseen, jopa tulevaan, voi oppaan kanssa tutustua vielä parin viikon ajan kirkon raunioilla. Tänä vuonna olisi Kiihtelysvaaran kirkko täyttänyt 250 vuotta, mutta se paloi maan tasalle syyskuussa 2018. Alkuviikosta tunnelmaa rauniokirkolla pohti joensuulainen Päivi Hartikainen kivisiä perustuksia katsellen.
– Olen ensimmäistä kertaa täällä. Surullista kun keskeiseltä paikalta katosi kirkko. Varmasti kyläläisille vaikea paikka, hän miettii.
Hartikainen on tyytyväinen, että nuori opas, Jenna Paakkinen vastaa mieleen nouseviin kysymyksiin. Lisätietoa tulee kysymättäkin. Opas kertoo kirkkopihan vanhoista, suurista kuusista, jotka vahingoittuivat palossa ja ne piti kaataa.
– Niistä saatiin rauniokirkolle penkit ja alttari, selittää opas.

 

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY


Kauniilla säällä hän tuo penkeille räsymattoja, jotta kävijöillä on mukava istahtaa hetki.
Myös tulevasta kirkosta keskustellaan vieraiden kanssa. Kellotapulin alakerrassa on myynnissä kortteja ja kalentereita, joiden tuotto käytetään kirkon rakentamiseen. Kiihtelysvaara-seuran järjestämällä Kiihtelysvaaran kirkkokeräyksellä on tarkoitus kerätä puoli miljoonaa euroa osaksi kirkkorakentamisen kuluja.
– Rahaa on kerätty jo yli 300 000 euroa, tietää Paakkinen ja kertoo, että uuden kirkon suunnittelu alkaa vuoden kuluttua syksyllä.
Kaikkiaan uuden kirkon rakentaminen maksaa noin neljä miljoonaa euroa.

Kommentoi

Hae sivuilta

Tutustu Pogostan Sanomien kesälehteen!

Napsauta kansikuvaa alla!

Tutustu Pogostan Sanomien kesälehteen.