Julkaistu 

Sini ja Aleksi ikäihmisten apuna

Sini Ronkainen ja Aleksi Piitulainen saivat SPR:n Ilomantsin osaston kautta kesätöitä, joihin kuuluu muun muassa ikäihmisten ulkoiluttaminen. Ulkoilutusta oli tiedossa muun muassa Vanhusten tuki ry:n rivitaloilta. Sini Ronkainen ja Aleksi Piitulainen saivat SPR:n Ilomantsin osaston kautta kesätöitä, joihin kuuluu muun muassa ikäihmisten ulkoiluttaminen. Ulkoilutusta oli tiedossa muun muassa Vanhusten tuki ry:n rivitaloilta.

Suomen Punaisen Ristin Ilomantsin osaston apulaisina on runsaan viikon ajan häärineet nuoret työllistetyt Sini Ronkainen, 17, ja Aleksi Piitulainen, 15. 

- Heitä käytetään muun muassa EU:n ruokajakelun pussituksissa ja jakelussa,  apuna suurlapsiperheissä, ja vanhusten ulkoiluttamisessa, Ilomantsin osaston puheenjohtaja Timo Poikonen luettelee.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

 

Molemmat nuoret saivat 60 työtunnin pestin, jossa varsinaisena ”viulujen” maksajana toimii LähiTapiola Itä. Kaikkiaan yhtiö työllistää maakunnan eri kunnissa toimivien SPR:n osastojen kanssa lähes 50 nuorta.

- Kyllä tämä työ avartaa näkemystä. Ikäihmisillä on mielenkiintoisia tarinoita. Ronkainen ja Piitulainen miettivät.

 

Timo Poikonen kertoo, että alkukesän viimeinen EU-ruokajakelu Vapaaseurakunnan kirkon pihassa suoritetaan kesäkuun 30. päivänä. Jaettavat ruokatarvikkeet ovat koronavirusepidemian takia pussitettu valmiiksi, eikä niitä voi jakopaikalla enää säätää millään lailla.

- Viime jaon jälkeen löytyi muutamia pois heitettyjä leipäpusseja ja makaronipaketteja poistumisreittien varrelta. Tuntuu oudolta käytökseltä aikana, jolloin suuri joukko ihmisiä todella tarvitsee tätä apua, hän huomauttaa.  

Kommentoi

Hae sivuilta

Tutustu Pogostan Sanomien kesälehteen!

Napsauta kansikuvaa alla!

Tutustu Pogostan Sanomien kesälehteen.