Julkaistu 

ARKISTON AARRE: Kulttuurisavotta toi Ilomantsiin kovatasoista kansantanssia noin 200 esiintyjän voimin

Kiihtelysvaarasta ponnistava bändi Peruukkipäät valmistautuu esitykseensä musiikinopettaja Taina Turusen johdolla. Kiihtelysvaarasta ponnistava bändi Peruukkipäät valmistautuu esitykseensä musiikinopettaja Taina Turusen johdolla.


Jo 36. kertaa järjestetyn tapahtuman järjestelyistä vastasi Kalevan Nuorten Pohjois-Karjalan Piiri ry yhdessä Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry:n ja Ilomantsin kunnan kanssa. Tänä vuonna osallistujia saapui ensimmäistä kertaa myös Savosta.
Kulttuurisavotan ajatuksena on edistää lasten ja nuorten kulttuuriharrastuksia tarjoamalla mahdollisuus esiintymiseen ja monenlaiseen toimintaan. Monet eri ryhmät olivatkin valmistaneet hienoja tanssi- ja musiikkiesityksiä Ilomantsin liikuntahallilla järjestettyyn sunnuntaiseen pääjuhlaan, jota seuraamaan oli saapunut ihan mukava määrä yleisöä.
Juhlan avasi Kalevan Nuorten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Henna Liiri toivottaen katsojat tervetulleiksi juhlaan. Tämän jälkeen yleisö sai nauttia erittäin kovatasoisesta kansantanssiesityksestä, kun Kulttuurisavottaan vierailulle saapunut petroskoilainen tanssiryhmä Sozvezdie pani parastaan. Tanssissa riitti lennokasta menoa ja mahtavia hyppyjä.


Hienosti esityksistään suoriutuivat myös tapahtumaan osallistuneet lapset ja nuoret, etenkin Motoran Livakat -ryhmän huumorilla höystetty Annahalihallaa riemastutti yleisöä. Musiikkipuolta sen sijaan tarjoili nuori haitarinsoittaja Reetta Kettunen, joka soitti Swaneriver- ja Cancan-kappaleet.
Kulttuurisavotan yhteydessä järjestettiin myös kansantanssi- ja musiikkikatselmukset, jotka tarjoavat nuorille harrastajille mahdollisuuden saada taidoistaan palautetta. Nuoret soittajat saivat kunniakirjat, ja kansantanssiryhmät jaettiin taitotasonsa perusteella kolmeen eri luokkaan, kulta-, hopea- ja pronssiluokkiin.
Ilomantsin kunnanjohtaja Markku Lappalainen toi juhlaan oman tervehdyksensä. Puheessaan hän korosti nuorisoseuratoiminnan merkitystä lasten ja nuorten terveelliselle kasvulle. Hän toivoi myös näkevänsä enemmän kansantanssia kunnassa, jolle kulttuuri on muissa muodoissaan hyvin tärkeä voimavara.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Tämä on lyhennys Hanna Eskelisen kirjoittamasta jutusta, joka on julkaistu Pogostan Sanomissa 3.5.2010.

Kommentoi

Hae sivuilta