Julkaistu 

Ilomantsin lukio jatkaa etäopetusta, mutta järjestää lakkiaiset

Vaikka muissa kouluissa loppuu etäopetus 14.5. ja siirrytään lähiopetukseen, saivat muun muassa lukiot itse päättää, miten loppukevään opetus toteutetaan. Ilomantsissa lukio jatkaa etäopetuksessa, mutta välttämättömiksi koetut tukiopetus ja Abitti-kokeet sallitaan koeviikolla.
Ilomantsissa myös poiketaan ylioppilaiden lakituksessa yleisestä käytännöstä ja järjestetään lakkiaiset.
– Järjestämme koulun salissa pienen, alle 50 hengen ylioppilasjuhlan lauantaina 6.6. Moni lukio striimaa jotain ohjelmaa 30.5. ja järjestää isomman juhlan elokuussa. Kysyin abeilta jo viikkoja sitten eri vaihtoehdoista, ja elokuun loppu sai silloin vähiten kannatusta, kertoo lukion rehtori Päivi Nenonen.


Nenosen mukaan lakkiaisten järjestäminen mahdollistui koronarajoitteiden höllentämisen myötä. Ilomantsin lukiossa on tänä keväänä 10 abiturienttia, joten heille juhlan järjestäminen hallituksen rajauksen puitteissa on mahdollinen. Kesäkuussa saa järjestää alle 50 hengen tapahtumia.
– Isoon saliin saa läsnäolijat istumaan perhekunnittain toisistaan erilleen. Jokainen voi sitten miettiä, millaiset ja milloin juhlat järjestää kotona, sanoo Nenonen.  

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta