Julkaistu    |  Päivitetty 

ARKISTON AARRE: Käsillä tehtyä kauniisti esillä

Esillä savitöitä, entisöintitöitä sekä kudontapiirien aikaansaannoksia. Esillä savitöitä, entisöintitöitä sekä kudontapiirien aikaansaannoksia.

Kansalaisopiston kevätnäyttelyyn on jälleen koottu talvenaikana tehdyt monenmoiset käsityöt.

Piirolan Pihassa avattiin heti pääsiäisen jälkeen tiistaina kansalaisopiston kevätnäyttely, joka on avoinna huhtikuun loppuun. Avajaisissa musiikillisesta puolesta vastasi Ilomantsin pelimannit. Kansalaisopiston rehtori Saara Immonen iloitsi suuresta avajaisyleisöstä.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

­- Kansalaisopiston talvikausi on päättymässä. Viikko ollaan koottu tätä kevätnäyttelyä teidän iloksenne.

­- Eräässä vanhassa käsityölehdessä todetaan, että käsityö on sellaista aineen jalostustoimintaa, jota tehdään käsin tai käsillä pidettävillä työkaluilla, totesi Saara Immonen tervetulopuheessaan.

­- Tämän talven aikana erilaisissa kädentaitoryhmissä on työskennellyt reilut viisisataa piiriläistä. Kahdestakymmenestäviidestä eri ryhmästä on nyt töitä esillä.

Alakertaan on esimerkiksi koottu sarjakuvat, kehitysvammaisten kuvataideryhmän töitä ja runoryhmä on laittanut runojaan seinille sekä jättänyt pöydälle runopussin, josta näyttelyvieraat voivat ottaa itselleen runon.

 

 

Yläkerran näyttelytiloihin on aseteltu kauniisti esille muun muassa savi-, olki-, kaisla-, paju- ja tiffanytöitä monien muiden käsitöiden lomaan. Paljon erilaisia neulahuovutustöitä on esillä, esimerkiksi jänikset, jotka istuvat porkkanat kainaloissaan.

­- Iljalassa on talven aikana ollut nukkekurssi, jota on ollut vetämässä Benita Suomi. Nuket ovat oikean vauvan kokoisia ja näköisiä, ne on rakkaudella ja huolella tehtyjä. Kaikille on annettu nimet melkeinpä ristiäiset pidetty, toteaa Saara Immonen.

Neljä kertaa kokoontunut metallilankapiirikin on ehtinyt saamaan paljon aikaan. Esillä on pöydällä olevia kynttelikköjä kuin myös katosta roikkuvia. Erilaisilla entisöintikursseilla on uudistettu vanhoja huonekaluja, mutta myös vanhoja kirjontatöitä on entisöity.

­- Kivilahdessa on monena vuotena toiminut puutyöryhmä, josta saadaan aina töitä myös näyttelyyn mukaan. Ja Sonkajassa toimivasta kudontapiiristä tulee myös paljon töitä, mainitsee Saara Immonen esitellessään näyttelytöitä.

­- Viime talven aikana ammattiopiston tiloissa valmistui monta kotakeittiötä, tämä ryhmä kokoontui muutamana viikonloppuna.

 

 

Piirolan Pihan kesäajan näyttelyitä esitteli puolestaan Liisa Kontturi.

­- Kesän aika meillä on paljon erilaisia näyttelyitä. Joka keskiviikko on työnäytös, joka jollain tapaa sivuaa esillä olevaa näyttelyä, totesi Liisa Kontturi.

Tämä Mervi Nevalaisen kirjoittama juttu on julkaistu Pogostan Sanomissa20.4.2006

 

Kommentoi

Hae sivuilta

Tutustu Pogostan Sanomien kesälehteen!

Napsauta kansikuvaa alla!

Tutustu Pogostan Sanomien kesälehteen.