Julkaistu    |  Päivitetty 

Jazz vei mennessään Kino Mantsissa

Elokuvateatteri Kino Mantsissa riitti eilen kuhinaa, kun Blueberry Hill Goes Karhufestivaali toi lavalle joensuulaista gypsy jazzia ja yhden Suomen jazzin huippunimistä. Mats esitti Django Reinhardtin gypsy jazz -klassikkoja sekä muita mukavasti swengaavia kappaleita. Yleisö lähti reippaasti mukaan taputtamaan ”Tummat silmät” -klassikon tahdissa ja elokuvamaailmasta monille tuttu ”Speak Softly Love” selvästi miellytti ihmisiä.

Seuraavaksi esiintynyt Jukka Eskola Soul Trio veti Kino Mantsin 143-paikkaisen katsomon lähes täyteen, eikä yleisö joutunut pettymään. Syksyllä ilmestyvältä uudelta Soul Trion albumilta kuultiin illan aikana muun muassa ”Tiny B” ja brasilialaisiin rytmeihin johdatteleva ”Stick of a Branch”.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

-Tämä on kauan odotettu keikka, jota on yritetty järjestää pitkän aikaa. Hienoa olla vihdoin täällä Blueberry Hill Festivaaleilla ja teidät sitä tänään kannattamassa, Jukka Eskola kertoi yleisölle.

Trumpetisti Jukka Eskola on monien muiden projektiensa ohella taiteellinen johtaja Oulun Elojazzeilla, jonka ajankohta on aiemmin sattunut olemaan samaan aikaan Blueberry Hill Festivaalin kanssa. Tänä vuonna Ilomantsin jazztapahtuma järjestetään Karhufestivaalien yhteydessä, joten kaikkien onneksi Jukka Eskola Soul Trio saatiin festivaaleille Jazzkerho-76 sponsoroimana.

Blueberry Hill Goes Karhufestivaali jatkuu tänä iltana Kino Mantsissa, jolloin lavan valloittaa swing- ja latinopainotteista jazzia soittava Juliana Vehviläinen trio sekä maailmaa kiertänyt, alansa huippuihin kuuluva gypsy jazz-muusikko Olli Soikkeli trio feat. Marian Petrescu.

Kommentoi

Hae sivuilta