Julkaistu 
Eija Irene Hiltunen

Vauvat ensimmäisessä luokkakuvassa

Ilomantsiin 2018 syntyneet vauvat kokoontuivat vanhempineen Mannerheimin lastensuojeluliiton Ilomantsin paikallisyhdistyksen vuosittaiseen vauvajuhlaan. Se järjestettiin Kotimäen pitotuvalla.
Viime vuonna lapsia syntyi paikkakunnalle 18. Edellisinä vuosina määrä on vaihdellut 24 – 35 välillä, joten nyt vauvasato oli pienempi.
Kunnanjohtaja Marjut Ahokas oli paikalla onnittelemassa lapsiperheitä. Hän toivoi, että  kunnan palvelut  kohtaavat lapsiperheiden tarpeita ja että sote on onnistunut tuottamaan palveluja perheiden toivomallaan tavalla. Kunta oli muistanut perheitä muumiaiheisilla pussilakanaseteillä.


MLL:n uusi puheenjohtaja Sini Karhapää esitteli yhdistyksen toimintaa ja toivotti perheet siihen mukaan. Terhokerho järjestetään viikoittain, ja sen lisäksi on yksittäisiä tapahtumia.
Helmikuussa järjestetään pomppulinnatapahtuma liikuntahallilla.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta