Julkaistu 

Uuden kirkon rakentamisen ensiaskel otettu

Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli eilisessä kokouksessaan Kiihtelysvaaran mahdollisen uuden kirkon suunnitelmia. Kirkkoneuvosto esittää valtuustolle, että se päättää uuden kirkon rakentamisesta Kiihtelysvaaran palaneen kirkon paikalle.
Kirkkoneuvosto asetti suunnittelutoimikunnan, jonka tehtävä on kartoittaa ja koota Kiihtelysvaaran kirkon palon jälkeiset tapahtumat sekä esittää toimenpiteitä uuden kirkkorakennuksen rakennushankkeen käynnistämiseksi. Aineistosta laaditaan raportti, jonka on määrä valmistua helmikuun 2019 loppuun mennessä.
Suunnittelutoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin kiinteistötoimikunnan puheenjohtaja Heimo Karhapää ja sihteeriksi kiinteistömestari Jouni Heiskanen. Työryhmään kuuluvat lisäksi kirkkoherra Anne Angervo, yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Matti Ketonen, kiinteistöpäällikkö Jussi Nevalainen ja Vaara-Karjalan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Eevi Väistö.
Kirkon rakentamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Päätös alistetaan kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta