Julkaistu    |  Päivitetty 
Juhani Virnes

ELOKUVA: Karhean runollinen ihmiskuvaus

Sotaerakko. Ohjaus Rauni Mollberg, käsikirjoitus Rauni Mollberg, Ensio Suominen, Jouko Puhakka ja Kauko O. Kotivuori, pääosassa Aimo Saukko.

Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen. Maailmaa on ravistellut vakava terveydellinen kriisi. Liikkumistamme on rajoitettu ja ihmisiä on jopa määrätty pysymään kotonaan. Totuttu elämäntapamme on kovalla koetuksella. Rauni Mollbergin Sotaerakko -tv-elokuva voisi tarjota jotain vinkkejä eristyksessä elämiseen.
Vuonna 1972 esitetty Sotaerakko jäi Mollbergin viimeiseksi televisiotyöksi, ja se viitoitti vahvasti hänen tietään teatterielokuvien tekijänä. Elokuva on viipyilevä tarina vanhasta tukkijätkästä Heikki Klemetistä (Aimo Saukko), joka jää rähjäiselle tukkilaiskämpälle erakoksi muiden paettua lähenevää sotarintamaa. Kämpälle jää Heikin lisäksi hiukan karjaa, jonka hoitamisen hän ottaa elämäntehtäväkseen.
Sodan äänet ovat elokuvassa tärkeässä roolissa. Niiden voimakkuuden perusteella Heikki ja katsojakin voi päätellä rintamalinjan etäisyyden ja sodan kauheudet. Heikki kuuntelee ääniä usein silmäkulmat kostuen. Kaipaako hän rintamalle vai muiden mukaan Suomen puolelle, vai kyynelehtiikö hän Suomen ja menetetyn Karjalan kohtaloa? Se kaikki jää katsojan itsensä pääteltäväksi. Vaikka sota on koko ajan läsnä, jää Heikki katsojan tavoin sen ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.
Kauko O. Kotivuoren alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjautuva elokuva on Mollbergin myöhempien töiden tyylinen. Siinä on selkeä tarina, mutta se jättää hyvin paljon tilaa katsojan omille tulkinnoille. Pekka Mäkisen kuvaus loihtii vähistä aineksista syvästi koskettavia kuvia. Rähjäinen kämppä ja rähjäinen vanha mies ikkunan ääressä kyynelehtien on suomalaisen elokuvan hienoimpia otoksia. Mäkinen löytää Saukon olemuksesta ja erityisesti hänen kasvoistaan paljon kertovia hetkiä, jotka eivät sanoja kaipaa.
Mollberg kuvittaa tositapahtumiin perustuvaa tarinaansa hänelle tyypillisin, hyvin realistisin, usein jopa rujoin keinoin, turhia koristelematta tai kaunistelematta. Yksi rujoimpia kohtauksia on sian tappaminen ja sen kuolonkorinan seuraaminen. Kohtaus on tehty ilman nykytekniikan suomia keinoja, ja sitä voidaankin nykyään ihan hyvällä syyllä paheksua.
Aimo Saukon Heikki Klemetissä on paljon suomalaisen miehen alkukantaisuutta ja runollista karheutta. Hänen kyynelehtivät silmänsä eivät jätä ketään kylmäksi. Ne kertovat enemmän kuin pitkät puheet tehdyistä tai tekemättömistä töistä ja teoista. Yksi suomalaisen elokuvan hienoimpia ja inhimillisimpiä ihmiskuvia.
Heikki Klemetin karanteeni ympäröivästä maailmasta osuu tähän päivään kuin tilauksesta. Elokuvan hidas tempo ja vähäiset elementit vaativat katsojalta keskittymistä, ja se laittaa katsojan Heikin tavoin miettimään oman elämänsä merkitystä näinä outoina aikoina.

Elokuva on lainattavissa Vaarakirjastosta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Hae sivuilta