play

Huomio! Tuutko töihin?

K-market Tuohitorvi haki vastikään uutta työntekijää. Rekrytointi Tuupovaaraan on kauppias Tomi Kareisen mukaan ”aika hankalaa” pitkien välimatkojen takia.

K-market Tuohitorvi haki vastikään uutta työntekijää. Rekrytointi Tuupovaaraan on kauppias Tomi Kareisen mukaan ”aika hankalaa” pitkien välimatkojen takia. Kuva: Sirpa Sutinen

Sirpa Sutinen

Tuupovaarassa K-Market Tuohitorvi haki elokuun lopulla myyjää. Perinteisten työpaikkailmoitusten lisäksi kauppias Tomi Kareinen huhuili kaivatun myyjän perään sosiaalisessa mediassa otsikon kaltaisella kysymyksellä. Syyskuun puolivälissä on kauppias tyytyväinen.

– Tänä aamuna aloitti töissä uusi myyjä, toteaa Kareinen maanantaina.

Hakemuksia pestiin tuli parisen kymmentä. Muutama kutsuttiin haastatteluun.

– Aika hankalaa on työntekijän löytyminen tänä päivänä, Kareinen myöntää.

On onnenkantamoinen, jos uusi työntekijä löytyy läheltä.

– Jos ei satu löytymään, niin välimatkat ovat täällä pitkiä ja työntekijälle voi tänä päivänä työmatka olla kynnyskysymys ottaa työtä vastaan. Näillä polttoaineen hinnoilla, toteaa Kareinen.

Kareinen tuntee myös alueen muiden yrittäjien tilanteen.

– Yritysten näkökulmasta rekrytointi on yleensä haasteellista joka alalla ja samoista syistä. Mutta selvitty on, summaa Kareinen.

Työtä tekijöille tulossa

Tuupovaarassa merkittävä työllistäjä, Ouneva laajentaa parhaillaan tehtaitaan. Ensi vuoden alkupuolella valmistuvassa Tuupovaaran liitintehtaan laajennuksessa tuotantotilaa tulee lisää 2 200 neliötä. Ohutlevytehtaalle Koveroon valmistuu uutta tuotantotilaa 2 100 neliön verran.

Ouneva Groupin toimitusjohtaja Mikko Nevalainen kertoo, että tehdaslaajennusten myötä liiketoimintojen kasvu myös lisää työpaikkoja tulevina vuosina.

– Arviomme mukaan kasvun toteutuessa, tulemme tarvitsemaan uusia työntekijöitä noin 10 – 15 henkilöä seuraavan kahden vuoden kuluessa, toteaa Nevalainen.

Myös Ounevalla koetaan, ettei osaavien työntekijöiden löytäminen ole itsestäänselvyys Tuupovaaran alueelle.

– Erikoisosaamista vaativiin tehtäviin löytyy hyvin harvoin ”valmiita” tekijöitä ja olemme tottuneet kouluttamaan työntekijät vaativiinkin tehtäviin. Panostamalla henkilöstön hyvinvointiin, osaamisen kehittämisen sekä luomalla mahdollisuuksia työuralla etenemiseen pyrimme pitämään organisaation jäsenet motivoituneena ja hyvinvoivina, joten vaihtuvuus meillä on alhaisella tasolla. Henkilöstön hyvinvointi ja viihtyminen edistävät myös uusien resurssien saatavuutta.

Ounevalla onnistuttu

Tuupovaarassa Ounevan tehtaiden työssäkäyntialue ulottuu ympäri Pohjois-Karjalaa.

– Työssä käydään laajalta alueelta, jopa 70 kilometrin päästä. Uusia toivomme löytyvän mahdollisimman läheltä, mutta nykyisin uusista tekijöistä lähes puolet tulevat hieman kauempaa esimerkiksi Joensuun kantakaupungin alueelta, toteaa Vilvasen ohutlevytehtaan tehtaanjohtaja Petri Silvennoinen.

Pidemmät työmatkat tuovat Ounevallekin omat haasteensa.

– Mutta olemme kokeneet, että työssä viihtymisellä on suurempi merkitys kuin työmatkan pituudella. Motivoitunut työntekijä on valmis pidempäänkin työmatkaan, kunhan työpaikalla viihtyy.

Ounevalla on panostettu rekrytoinnin kehittämiseen viime vuosina.

– Nykyisin löydämme jopa nopeammin oikeat henkilöt tehtäviin kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten, Silvennoinen toteaa.

Työmatka ei haittaa

Heinävaaran risteyksessä sijaitsevalla Ovestan tehtaalla rekrytointi on sujunut hyvin. Tehdas on erikoistunut sisäoviin, joissa huomioidaan asiakkaan erityistoiveet. Ovesta Oy on toiminut Heinävaarassa vuodesta 1977.

– Työntekijöitä on tarvittaessa löytynyt hyvin, ja hyviä työntekijöitä, toteaa toimitusjohtaja Pasi Saarinen.

Työntekijöitä on löytynyt jopa omalta kylältä. Kevään ja kesän mittaan tehtaalla kaivattiin myös nopeasti kiiretyöntekijöitä. Heitä löytyi omalta kylältä FB-ryhmän kautta.

Osa työntekijöistä tulee kuitenkin kauempaa Joensuusta. Saarinen korostaa, ettei työmatka kantakaupungista Heinävaaran ole pitkä, ainakaan ajassa mitattuna.

– Torilta 15 minuuttia. Liki sama aika menee Utrasta kaupunkiin. Ehkä ensimmäinen mielikuva on, että olemme kaukana, vaikka niin ei ole.

Saarinen kertoo, että viimeisen parin vuoden mittaan on Ovestan tehtaalle rekrytoitu useampikin henkilö.

– Olemme saaneet todella hyviä työntekijöitä. Tällä hetkellä meitä on kaikkiaan 16 henkilöä.

Heinävaarassa rekrytointi on sujunut vaivatta.

– Työvoiman saatavuus on hyvä. Ketkä olemme saaneet, ovat viihtyneet todella hyvin. Meillä vaihtuvuus on pientä. Työilmapiiri on hyvä ja kahvipöydässä huomaa, että meillä on jopa hauskaa töissä.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta