Pogostan Sanomien päätoimittaja siirtyy Uutisvuoksen päätoimittajaksi
Pogostan Sanomien nykyinen päätoimittaja Jyrki Pönkkä siirtyy Etelä-Karjalassa ilmestyvän Uutisvuoksen päätoimittajaksi.
Pönkkä aloitti Pogostan Sanomien päätoimittajana vuonna 2021.
- Tällä hetkellä tunnen samaan aikaan haikeutta ja iloa. Haikeutta siitä, että taakse jäävät erittäin hyvä lehti, henkilökunta ja tietysti omien kotiseutujen lukijat. Iloa tunnen siitä, että minulle tarjoutui mahdollisuus edetä uralla ja päästä johtamaan isomman lehden toimitusta, Pönkkä muotoilee.
Pönkkä siirtyy Uutisvuoksen päätoimittajaksi 1. lokakuuta. Pogostan Sanomien päätoimittajuudesta tiedotetaan myöhemmin.
- Pogostan Sanomat jää jatkossakin hyviin käsiin, Pönkkä vakuuttaa.
Uutisvuoksi ilmestyy printtilehtenä viitenä päivänä viikossa. Lehden toimitus sijaitsee Imatralla ja Uutisvuoksen toimituksessa sijaitsee myös Etelä-Saimaan Imatran toimitus.
Uutisvuoksi kuuluu Pogostan Sanomien tavoin Mediakonserni Keskisuomalaiseen.
Lue Uutisvuoksen nimitysuutinen täältä.