Kolme ilomantsilaista tyttöä pääsi Itä-Länsi otteluihin, jotka ovat tuleva viikonloppuna
Jo vuosien ajan pesäpallokentillä viihtyneet ilomantsilaiset Petra Nissinen ja Jenny Kettunen sekä vähän lyhyemmän aikaa mukana ollut Jenna Tahvanainen mittelevät tulevana viikonloppuna pesäpallon nuorten Itä-Länsi otteluissa.
D-tyttöjen Itä-Länsi pelataan lauantaina Imatralla ja sinne matkaavat 13-vuotiaat Petra ja Jenny. 12-vuotias Jenna matkaa sunnuntaina Varkauteen, jossa pelataan puolestaan E-tyttöjen Itä-Länsi peli. Petralla tuleva peli on neljäs, jonka hän pelaa Itä-Länsi ottelussa ja Jennalla toinen. Jenny pelaa nyt ensimmäistä kertaa kauden päätteeksi pelattavassa Itä-Länsi ottelussa.
Mitenkäs pitkään sitten tytöt ovatkaan pelikentillä juosseet? Ja mikä heidät on saanut pesäpallon pariin?
– Minä olin alle neljävuotias, kun aloitin naperopesiksessä, Petra kertoo.
Jenny on pelannut kuusi-seitsemän vuotta.
– Minut puoliksi pakotettiin pelaamaan pesäpalloa, kun muutoin ei olisi saatu joukkuetta. Pesäpallo on kyllä vienyt sitten mennessään, toteaa Jenny.
– Minä olen pelannut kolme vuotta. Äiti innosti kokeilemaan ja mukavaa on ollut, sanoo puolestaan Jenna.
Petra pelaa pesiskentällä ykkösvahtina, Jenny ja Jenna pelaavat lukkarina ja kakkosvahtina.
Kesä pesiskentillä
Mennyt kesä oli tytöillä varsin vilkas, pelejä oli paljon. Petra ja Jenny pelaavat D- ja C-tytöissä sekä aluesarjaa ja C-tytttöjen SM-sarjassa, joten kesällä oli pelejä tuplasti. Jenna pelaa E-tyttöjen lisäksi myös D-tytöissä. Kahdessa ikäluokassa pelaamista tapahtuu pesäpallokentillä paljon. Jos pelaajia on vähän, joukkueessa saa olla mukana niin sanotusti yli- tai ali-ikäisiä.
– Kesä meni aikalailla pesiksen parissa, sanoo Petra ja toiset nyökyttelevät vieressä.
He viihtyvät pelien ja harjoitusten parissa.
– Jos kavereita ei olisi pesäpallossa, niin ei varmaan motivaatio riittäisi, Jenny pohtii.
Peli- ja leirimatkat ovat pitkiä, mutta nekin sujuvat mukavasti kavereiden kanssa. Tyttöjen mielestä kesän kohokohta on aina pesäpalloleirit, joita Petralla ja Jennylle oli kesän aikana Oulussa ja Hyvinkäällä. Jenna matkasi leirille Lappeenrantaan.
– Toinen leiri oli sitten Joensuussa, Jenna kertoo.
– Se on elämän parasta aikaa, kun pääsee leirille, Jenny huokaa.
Leireillä pelejä on päivittäin kahdesta kolmeen, ja niissä pelataan Itä-Länsi otteluita.
– Yhtenä päivänä taisi olla vaan yksi peli, mutta sitten pelattiin leiripelejä ja oli disco, tytöt kertovat.
Leireillä ehti nukkumaankin, vaikka luokkahuonemajoituksessa unet saattoivat jäädä aika vähäisiksi.
Jenna Tahvanainen, Petra Nssinen ja Jenny Kettunen pelaavat tulevaa viikonloppuna Itä-Länsi otteluissa. Kuva: Mervi Nevalainen
Aikaa myös koululle
Parhaillaan pelaajilla on menossa parin kuukauden harjoittelutauko tiiviin kesän jälkeen. Tytöistä tauko on vähän liian pitkä, joten he harjoittelevat omatoimisesti.
– Nyt varsinkin on harjoiteltu, kun Itä-Länsi ottelut lähenevät, tytöt kertoivat reilu viikko ennen otteluita.
Ilomantsissa D-tyttöjä valmentaa Sara Tossavainen ja Jaana Kainulainen sekä Tiina Eronen. E-tyttöjen valmennuksesta vastaavat puolestaan Kati Tahvanainen, Heidi Hassinen ja Hannu Ehrukainen.
Valmentajiinsa tytöt ovat tyytyväisiä. Valmentajat eivät ole liian tiukkoja, mutta ohjeet tulevat kuitenkin selkeästi.
– Saralla ja Jaanalla on hyvä auktoriteetti, he antavat palautteen rakentavasti, Petra kertoo.
– Eivätkä ole liian ankaria, jatkaa Jenny.
Vaikka tytöt harrastavat pesäpalloa tiiviisti, saavat he sovitettua koulun ja harrastuksen hyvin yhteen.
– Hyvin saa rytmitettyä koulun ja treenit, toteaa Petra.
– Koulun jälkeen syön välipalan ennen kuin menen harkkoihin, sanoo Jenna.
– Läksyt teen ennen iltatreenejä. Harkoista saa hyvin motivaatiota kouluun, paitsi jos harkat ovat menneet huonosti, niin se masentaa, toteaa Jenny.
Syksyllä Petralla ja Jennyllä on edessä lajileiri, johon pääsee 7., 8. ja 9. luokkien oppilaat. YKL eli yläkoululeiritys on tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille järjestettävä leiri, jossa viikon aikana harjoittelu ja koulu rytmitetään yhteen.
Ilomantsissa pelaa useita pesäpallojoukkueita ja kaikilla pelaajilla on toiveena, että tänne saataisiin tekonurmikenttä.