Pogostan perjantai

 


Elämä Ilomantsin kirkonkylän keskustaajamassa, Pogostalla, on monesti kiireettömän ja rauhallisen tuntuista. Vaikutelma syvenee ratkaisevasti, jos liikkuu ruutukaava-alueella osapuilleen katuvalojen sammumisen aikaan – siis illalla. Monesti, vaeltaja ei kohtaa vertaistaan. Saa siis mittailla katuja rauhassa, jopa suorastaan yksinäisyyttä potien.
Sama ilmiö, tyyni rauhallisuus, melkeinpä tyhjyys, kohtaa vaeltajaa usein silloinkin, jos hän päätyy vierailemaan jossakin taajaman kauppaliikkeistä illemmalla, ehtooaikaan. Hyllyvälejä saattaa mittailla sievoisen tovin ketään näkemättä, ketään kohtaamatta, omiin kaupallisiin ajatuksiinsa vaipuneena. Kassalla ei ole mahdollista jonottaa. Jos vaeltaja ei ole liikkeellä jalkaisin, kuten rauhantahtoiset vaeltajat monesti ovat, vaan käyttää kulkimenaan moottoriajoneuvoa, pääsee hän nauttimaan kauppaliikkeen pihamaiden runsaasta mutta lähes käyttämättömästä pysäköintitilasta.
Tästä syntyykin vaikutelma, että ajoneuvonsa voi hyljätä pysäköintiaavikolle melkeinpä miten tahansa, eikä silti pysty olemaan haitaksi kenellekään.
Tavanomaisina arkipäivinä ja etenkin arkisina ehtoohetkinä asiointi Ilomantsin taajamassa on siis helppoa ja hauskaa, ellei satu olemaan poikkeuksellisen ekstrovertti ihminen. Sosiaalisesti suuntautuneet ihmiset saattavat näissä arkisissa tilanteissa kokea hyljätyksi tulemisen tunnetta. Ehkä tuo tunne alkaa pitemmän päälle ahdistamaan, jos ryhmäytymisen tärkein edellytys – ryhmä ihmisiä – toistuvasti loistaa poissaolollaan, jopa niinkin perinteisessä ruuhkan pesässä kuin uimahallin sauna.


Mutta eipä toinna hätäillä, sen poikkeuksellisen sosiaalisen ekstrovertinkaan, joka kokee torikammoa vain tyhjällä torilla, ja saa sielunsa täysin rauhoittuneeksi vasta vähintään vartin
kassajonoa kulutettuaan. Onhan Pogostalla sentään perjantai!
Pogostalaiset nimittäin osaavat parveutua, vuodenajasta ja säätilasta riippumatta, kerran viikossa koko kalenterin ympäri – perjantaisin. Vuosikymmenten takaisiin palvelualmanakkoihin tämä perinne mahtanee nojata, siis aikoihin jolloin kauppaliikkeet sulkeutuivat viikonlopuksi jo perjantaina iltapäivällä, tai jos mikäli pitivät oviaan jokusen tunnin lauantaisin auki, olivat tärkeimmät hyllyt tuolloin tylysti tyhjentyneet. Niin tai näin, joka tapauksessa, perjantaisin jokainen kynnelle kykenevä pogostalainen pelmahtaa liikenteeseen.
Mikäpä tässä mutisuttaisi, paitsi että melkoinen enemmistö perjantaisin asioitaan hoitavista asukkaistamme päättää myös valita asioinnilleen lähes saman kellonajan. Parveutumisen kiihkein vaihe ajoittuu keskipäivään, sekä toisinaan tästä ajankohdasta 2-3 tuntia eteenpäin. Perjantaisin puolenpäivän pitimissä kannattaa hypersosiaalisen ekstrovertin kampeutua maitokaupoille. Pysäköintipaikat täyttyvät, autot jonottavat, vuoronumerot hupenevat apteekissa, pankissa ja jopa kunnantalon palvelupisteellä, uimahallissa joudutaan jakamaan uimaratoja, kassajonot venyvät juorun kuulumattomiin, tienristeyksissä joudutaan soveltamaan ajoneuvojen väistämisjärjestyksiä määritteleviä liikennesääntöjä ja se satunnainen jalankulkijakin taas muistaa, miksi tienpintaan on maalattu suojatie.
Perjantaisin, puolen päivän tietämillä, Pogosta hätkähtää hereille lähes seitsemän päivän viikkolevoltaan, imaisten liikkeelle kaikki lompakolla varustetut asukkaansa, myös tavanomaisesti omaan rauhaansa vetäytyvät kuhnurit. Hiljaisten ihmisvihaajien onneksi, enin pörrääminen palaa loppuun jo hyvissä ajoin ennen illan hämärtymistä, niin että maitokauppa-asioille ehtooaikaan eksyvä kansalainen saa jälleen viereksiä hyllyväleissä autuaasta rauhasta nauttien. Onneksi hänelle, perjantai on vain kerran viikossa, eikä keskipäivä mahdu siihenkään kuin hetkeksi.

Vesa Sorola

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
11.04.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.pogostansanomat.fi/