Villi Susiraja

Meillä Pohjois-Karjalassa menee huonosti. Tätä on toitotettu jo monta vuotta. Toisin oli 1800-luvulla, jolloin liiketoiminta kävi Itä-Suomessa kuumana. Oli Puhoksen, Utran ja Värstilän sahat, terästeollisuus jylläsi Möhkön rautaruukilla ja Värtsilässä. Parhaimmillaan Möhkön rautaruukki oli Suomen suurin raudanjalostuslaitos tuhansine työntekijöineen. Taustavaikuttajana toimi piinkova liikemies Nils Ludvig Arppe, joka omisti kaikki edellä mainitut laitokset. Arppe rakennutti Kiteen Puhoksessa Ilmarisen, Suomen ensimmäisen höyrylaivan, jotta Saimaan vesistössä kulkeva tavaraliikenne nopeutuisi. Kauppaa käytiin muun muassa Pietarin suuntaan tiuhaan tahtiin.

Onhan se vain niin, että työllistyminen ja työmarkkinatilanne on ollut itärajalla tasaisen nihkeä vähintään vuoden 2008 taantumasta lähtien. ELY-keskusten tuoreimman työllisyyskatsauksen mukaan Pohjois-Karjalassa oli tämän vuoden heinäkuussa 11 618 työtöntä työnhakijaa, kuitenkin 1400 vähemmän, kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 16 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli sen sijaan vähentynyt 19 prosentilla.

Roslyn's Cafe on kuvitteellisen Cicelyn ainoa ravintola. Hirvi on pikkukaupungin maskotti.

Blogini nimi "Villi Susiraja" ei ole syntynyt sattumalta. Haluan avata tätä populaarikulttuurin viittausta, joka tulee amerikkalaisesta 90-luvulla ilmestyneestä TV-sarjasta Villi Pohjola (Northern Exposure). Ilomantsi muistuttaa moni tavoin sarjassa esiintyvää Cicely-nimistä kuvitteellista pikkukaupunkia Alaskassa. Molemmat sijaitsevat hieman syrjässä kaikesta ja yhteisöllisyydellä on iso merkitys niiden asukkaille.

Niin Cicelyssä kuin Ilomantsissakin asustaa persoonallista väkeä. Villin Pohjolan vakiokasvoihin kuuluvat muun muassa baarinpitäjä Holling ja hänen 30 vuotta nuorempi heilansa Shelley,  paikallisradion juontaja ja entinen linnakundi Chris, piinkova kaupunkilaislääkäri Joel, sekä eläkkeellä oleva astronautti Maurice, joka pyrkii tekemään Cicelystä Alaskan seuraavan matkailuvaltin. Maurice esimerkiksi rakennuttaa vuorenrinteelle golfradan ja tuo ryhmän japanilaisia ihastelemaan erämaan kauneutta.

Ilomantsissa asuessa olen pohtinut suhdettani ympäristöön ja kotiin – mikä tekee kodista kodin ja kuinka ympäristö vaikuttaa viihtyvyyteen. Itse olen pienen maalaiskylän kasvatti ja on myönnettävä, että sopeuduin Ilomantsiin huomattavasti nopeammin kuin Helsinkiin, jossa vietin kolme kuukautta viime syksynä. Kaupunki on ympäristönä hektinen, se syöttää impulsseja hengästyttävällä tahdilla. Toki metsikköjä ja luonnon valtaamia paikkoja löytyy urbaanien alueidenkin lähettyviltä, mutta tunne ei ole aivan sama kuin maaseudulla. 

Vaalin pitkään ajatusta maalle muuttamisesta ja puisesta omakotitalosta. Tästä huolimatta olen kotiutunut Joensuuhun, minkä vuoksi eloni Ilomantsissa tuntuu nyt jopa eksoottiselta. Asuisin edelleen mielelläni puutalossa – jos joku vain hoitaisi lumenluonnin ja huoltotyöt! Kyllä, kaupungissa laiskistuu.