Pogostan perjantai

Elämä Ilomantsin kirkonkylän keskustaajamassa, Pogostalla, on monesti kiireettömän ja rauhallisen tuntuista. Vaikutelma syvenee ratkaisevasti, jos liikkuu ruutukaava-alueella osapuilleen katuvalojen sammumisen aikaan – siis illalla. Monesti, vaeltaja ei kohtaa vertaistaan. Saa siis mittailla katuja rauhassa, jopa suorastaan yksinäisyyttä potien.
Sama ilmiö, tyyni rauhallisuus, melkeinpä tyhjyys, kohtaa vaeltajaa usein silloinkin, jos hän päätyy vierailemaan jossakin taajaman kauppaliikkeistä illemmalla, ehtooaikaan. Hyllyvälejä saattaa mittailla sievoisen tovin ketään näkemättä, ketään kohtaamatta, omiin kaupallisiin ajatuksiinsa vaipuneena. Kassalla ei ole mahdollista jonottaa. Jos vaeltaja ei ole liikkeellä jalkaisin, kuten rauhantahtoiset vaeltajat monesti ovat, vaan käyttää kulkimenaan moottoriajoneuvoa, pääsee hän nauttimaan kauppaliikkeen pihamaiden runsaasta mutta lähes käyttämättömästä pysäköintitilasta.
Tästä syntyykin vaikutelma, että ajoneuvonsa voi hyljätä pysäköintiaavikolle melkeinpä miten tahansa, eikä silti pysty olemaan haitaksi kenellekään.
Tavanomaisina arkipäivinä ja etenkin arkisina ehtoohetkinä asiointi Ilomantsin taajamassa on siis helppoa ja hauskaa, ellei satu olemaan poikkeuksellisen ekstrovertti ihminen. Sosiaalisesti suuntautuneet ihmiset saattavat näissä arkisissa tilanteissa kokea hyljätyksi tulemisen tunnetta. Ehkä tuo tunne alkaa pitemmän päälle ahdistamaan, jos ryhmäytymisen tärkein edellytys – ryhmä ihmisiä – toistuvasti loistaa poissaolollaan, jopa niinkin perinteisessä ruuhkan pesässä kuin uimahallin sauna.