Julkaistu 

Larin Paraske -palkinto Liisa Matveiselle

Ilomantsissa asuva kansanmuusikko Liisa Matveinen opettaa Ilomantsin kansalaisopistossa. Kesällä hänen kanteleensoittoaan sai kuulla usein Runopirtissä, jossa hän toimi oppaana. Ilomantsissa asuva kansanmuusikko Liisa Matveinen opettaa Ilomantsin kansalaisopistossa. Kesällä hänen kanteleensoittoaan sai kuulla usein Runopirtissä, jossa hän toimi oppaana.

Kalevalaisten Naisten Liitto on myöntänyt Larin Paraske -palkinnon musiikin maisteri, taiteilija, kansanmuusikko Liisa Matveiselle. Palkinto myönnetään vuosittain runonlaulajien perinteen jatkajalle.
Larin Paraske -palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka jatkaa runonlaulajien kulttuuriperintöä nykyajassa. Kalevalaisten Naisten Liitto halusi palkita ilomantsilaisen Liisa Matveisen, sillä hän on omistanut elämänuransa kansanmusiikin esittämiselle, kehittämiselle ja uudistamiselle, mutta hänen opetuksessaan, sävellyksissään ja sovituksissaan on yhdistävänä säikeenä ja lähtökohtana kulkenut koko ajan ikivanha kalevalainen runonlaulu.
Larin Paraske -palkintoa on jaettu vuodesta 1996 lähtien. Palkinnon saajia ovat muun muassa runoilija Kirsi Kunnas 2017, runoilija Jenni Haukio 2015, kirjailija, ohjaaja Juha Hurme 2014, vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard 2013, urheilutoimittaja Antero Mertaranta 2011, kansanmuusikko Sari Kaasinen 2010 ja runoilija Heli Laaksonen 2009.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta