Julkaistu 

Jyrki Turpeinen itäisen alueen erätarkastajaksi

Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana toiminut Jari Inkinen esitti erätarkastaja Jyrki Turpeiselle (vas.) metsästyskorttinsa. Erätarkastaja Jaakko Saaristo Ilomantsin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana toiminut Jari Inkinen esitti erätarkastaja Jyrki Turpeiselle (vas.) metsästyskorttinsa. Erätarkastaja Jaakko Saaristo

 

 

Rajakunnissa Metsähallituksen erätarkastajana toiminut Jaakko Saaristo siirtyy lomiensa jälkeen eläkkeelle. Hänen alueellaan jatkaa liperiläinen Jyrki Turpeinen, joka on toiminut Savossa ja Ylä-Karjalassa erätarkastajana vuodesta 2005 lähtien.

 

 

 

- Alueenani on kuutostien itäinen puoli alkaen Imatran kohdalta ja päättyen pohjoisessa Nurmeksesta Kuhmoon johtavalle tielle.

 

Apulaisena ja lähinnä kalastuksen valvojana Turpeisella toimii lieksalainen Veli-Matti Niskanen.

 

Turpeinen järjesti lokakuun 7. päivänä Patvinsuon kansallispuiston laidassa sijaitsevalla Sumukan kämpällä avoimien ovien päivän. Hän toivoo, että paikkakunnan asukkaat ottaisivat rohkeasti yhteyttä.

 

- Toivoisin, että ihmiset ilmoittaisivat epäilyttävistä havainnoistaan. Sumukan kämpän tienristeykseen ilmestyy syksyn mittaan postilaatikko, johon voi jättää postia erätarkastajalle – vaikkapa nimettömänä. 

 

 

 

 

Kommentoi